Kaivopuistonranta.

Heikkoja jäitä on edelleen varottava Helsingissä

Pakkasista ja lumitilanteesta huolimatta Helsingin vesistöjen jäät eivät ole vielä riittävän kestävät kävelijöille. Vaihtelevat sääolosuhteet vaikuttavat vahvasti jäätilanteeseen ja muun muassa lumipeite hidastaa vesistöjen jäätymistä. Tästä syystä jäälle menemistä tulee edelleen välttää, ja jäillä liikkujien noudattaa erityistä varovaisuutta heikoilla jäillä. Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään ja jäällä kulkemiseen liittyvät riskit sekä varustautuu oikein. Jäälle lähtiessä tulee aina pitää mielessä, että jää voi tutuissakin paikoissa pettää alta.

Jäälle lähtiessä tulee varustautua turvavälinein ja niitä on opeteltava käyttämään. Vähimmäisvarustukseen kuuluvat kaulalla käyttövalmiina roikkuvat jäänaskalit siltä varalta, että jää pettää. Jäälle ei tule lähteä yksin ja mukaan tulisi mielellään myös ottaa kättä pidempää jään kantavuuden koettelemiseen sekä vesitiiviiseen reppuun pakatut vaihtovaatteet ja kännykkä.

Selvitä ennalta jäätilannetta. Vesistöt jäätyvät Suomessa eri tahtiin. Merialueen jäätilanteesta löytyy tietoa Ilmatieteen laitoksen sivuilta

Vaaranpaikat

  • Laivaväylät ovat todellisia vaarapaikkoja eikä niitä tule ylittää, Helsingin edustalla niillä liikennöidään säännöllisesti. Teollisuuslaitosten ja asutuskeskusten viemäreiden laskualueilla jää on heikkoa lämpimän päästöveden ja virtauksen takia.
  • Sillat, laiturit ja jäissä makaavat alukset sitovat lämpöä ja synnyttävät virtauksia, jotka heikentävät jäätä niiden lähituntumassa.

Lisää hyödyllisiä linkkejä:

 Kuva: Jussi Hellsten.