Piirroskuva: Muotoilutoimisto Kairo Oy. Helsingin ja Tallinnan välistä vilkasta liikennettä kehitetään muun muassa avoimen datan pohjalta kehitettyjen digitaalisten sovellusten avulla.

FinEst Smart Mobility: Älyä liikenteeseen ja satamien ruuhkiin

FinEst Smart Mobility -projekti keskittyi Länsisataman, Tallinnan Vanhankaupungin sataman ja satamien lähialueiden liikennevirtojen sujuvoittamiseen.

Kolmivuotisessa hankkeessa kehitettiin entistä sujuvampaa liikennettä Helsingin ja Tallinnan välille. Myös
Tallinnan seudun kestävän kaupunkiliikkumisen SUMP-suunnitelma toteutettiin yhteistyössä Helsingin alueen liikkumisen asiantuntijoiden kanssa.

Helsingin ja Tallinnan välillä tiheään liikennöity lauttayhteys tarkoittaa, että yhdellä puolella toteutettujen liikennesuunnitelmien vaikutukset näkyvät lahden molemmin puolin. Liikkumisen ja liikenteen ohjauksen vaikuttavuuden kannalta tavoitteiden yhtenäistäminen koko kaksoiskaupungin alueella olisikin kannattavaa myös jatkossa.

Avoimen datan pohjalta tehtiin uusia sovelluksia

Projektin aikana kehitettiin liikenteen ja liikkumisen ohjauskokeiluja ratkomaan liikenteen haasteita monin tavoin. Muun muassa tuotettiin liikenteenohjaukselle kohdistettua reaaliaikaista, lauttojen aikataulu- ja liikennöintitietoa avoimen rajapinnan kautta, mahdollistaen myös aikataulujen integraation muihin rajapintoihin kuten reittioppaisiin (FinEst API -pilotti, Fleetrange Ltd.). Tuotettiin lauttaliikenteestä syntyvien liikennevirtojen ja -volyymien ennakointi- ja mittausdataa, jota välitettiin liikenteenjohtoon ehkäisemään jonojen syntymistä. (Harbour’s PSO-pilotti, Infotripla Oy). Ja kehitettiin täydentävä kulkumuoto Länsisataman ja Helsinki-Vantaan lentoaseman väliseen liikenteeseen (Kyyti-pilotti, Kyyti Group). Lisäksi kehitettiin älykäs kuorma-autokuljettajia satamaan oikeaan aikaan opastava sovellus vähentämään satama-alueen ympäristössä tapahtuvaa turhaa odotusta (FinEst Mobility -pilotti, GoSwift OÜ).

FinEst Smart Mobility -hanke mahdollisti liikenteenohjauksen suunnitelman laatimisen myös Tallinnan kehätielle. Suunnitelma varmistaa älykkäiden liikennejärjestelmien sisällyttämisen tulevaan kehätien kehityshankkeeseen, panostaen liikenneturvallisuuteen ja matkan sujuvuuteen.

Julkisen liikenteen osalta projekti mahdollistaa suomalaisen Digitransit-palvelun integroinnin Viron peatus.ee-palveluun, ja siten meren yli ulottuvan matkaketjusuunnittelun tulevaisuudessa.

Digiratkaisuilla ketteryyttä liikenteeseen

Älyliikennepilottien ja rajat ylittävän liikkumisen suunnittelun lisäksi FinEst Smart Mobility -hanke on tuottanut kullanarvoisia oppeja innovaatiopilottien kehittämisestä ja hankkeistamisesta avoimessa ekosysteemissä. Kehitetyt digiratkaisut tarjoavat ketterän vaihtoehdon rakennetun ympäristön investoinneille ja korostavat avoimen datan ja poikkitoiminnallisen yhteistyön merkitystä niin käyttäjäkokemuksen kuin digitaalisten palveluiden laadun kannalta. Lisäksi hankkeessa kehitetyt ratkaisut tukevat multimodaalisuutta ja matkaketjukokemusta Suomi-Viro-kuljetuskäytävän solmukohdissa.

Laajemmassa mittakaavassa FinEst Smart Mobilityn puitteissa kehitetyt liikkumisen ja liikenteen ratkaisut helpottavat liikenteen sujuvuutta vähentäen ruuhkia ja ilmansaasteita, kohentaen näin omalta osaltaan alueellista viihtyvyyttä.

Katso hankkeen päätösseminaari suorana Tallinnasta: täältä 

PROGRAMME (with reservation to changes)
10:10 – 10:30 Registration and welcome coffee
10:30 – 10:50 Introduction by Erik Sakkov, seminar moderator
10:50 – 11:05 Project video screening
11:05 – 11:45 Sustainable Urban Mobility Plan, working across the gulf
– Pirko Konsa, Project manager of Tallinn region SUMP
11:45 – 12:00 Innovation procurement
– Ralf-Martin Soe, Project development manager, ITL Digital Lab
12:00 – 12:40 Lunch and networking
12:40 – 13:40 FESM Smart Mobility pilots; Henrik Ramm-Schmidt, Fleetrange Ltd;
Kimmo Ylisiurunen, Infotripla Oy; Jaana Ylikoski, Kyyti Group; Madis Sassiad, GoSwift OÜ
13:40 – 13:55 E-ticketing project, continuation of regional cooperation
– Tiit Laiksoo, Project manager, Tallinn Transport Department
13:55 – 14:10 Conclusions


Lue lisää:
FinEst Smart Mobility -hanke

Katso esittelyvideot:

Video
(lyhyt)

Video (pitkä)



JAA