Jätkäsaaren Bunkkeri nyt.

Jätkäsaaren Bunkkerin rakentaminen viivästyy yhä

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa 2018 Jätkäsaaren Bunkkerin myymisestä SRV Rakennus Oy:lle. Entiseen varastorakennukseen ja sen uusiin kerroksiin on tarkoitus rakentaa asuntoja sekä julkiseen käyttöön tarkoitettu uimahalli ja liikuntatiloja. Bunkkerin purkutöiden sekä rakentamisen piti alkaa keväällä 2020, mutta aloitus viivästyy tämän hetkisen arvion mukaan loppuvuoteen 2020.

Bunkkerin lopullista päätöksentekoa eli kiinteistökauppojen ja vuokrasopimuksen tekemistä sekä sijoittajien sitoutumista hankkeeseen on kuitenkin vaikeuttanut muun muassa hallinto-oikeudessa oleva valitus Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä Bunkkerin myymisestä SRV Rakennus Oy:lle. Kyseessä on kokonaisuudessaan poikkeuksellisen vaativa sopimuskokonaisuus.

Kaupunki on edistänyt hankekokonaisuutta valitusprosessista huolimatta

Bunkkeriin liittyviä sopimuksia ei saada allekirjoitettua ennen kuin hallinto-oikeus on tehnyt päätöksensä pääasiallisesta valituksesta. Näin on kaupunginvaltuuston jo aiemmin keväällä 2018 tekemästä täytäntöönpanopäätöksestä sekä korkeimman hallinto-oikeuden 9.10.2018 antamasta täytäntöönpanoluvasta huolimatta. Valitus on ollut vireillä toukokuusta 2018 lähtien ja ratkaisua odotetaan hallinto-oikeuden antaman uuden aikatauluarvion mukaan kesään 2020 mennessä. Aikaisemman arvion mukaan päätöstä odotettiin vuoden 2019 aikana.

Helsingin kaupunki on edistänyt Bunkkerin hankekokonaisuuden toteuttamista yhteistyössä hankeosapuolien kanssa keskeneräisestä valitusprosessista huolimatta. Näin on toimittu, koska kaikki oikeusasteet ovat todenneet, ettei kaupunginvaltuuston päätöksen täytäntöönpanolle ole estettä. Korkein hallinto-oikeus antoi asiasta päätöksensä 9.10.2018.

Bunkkerin valmistuminen viivästyy siis ainakin puolella vuodella lisää. Uuden aikatauluarvion mukaan Bunkkerin liikuntatilat ovat valmiina vuonna 2023. Bunkkerin kokonaisuuden viivästymisen takia viereisen peruskoulun liikuntatiloiksi on jo rakennettu väliaikainen liikuntahalli Jätkäsaaren liikuntapuiston yhteyteen.

JAA