Jätkäsaari nostureineen kohoaa meren takana

Asuntorakentamisen tahti pysyi reippaana Helsingissä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä – toimitilarakentamisessa rauhallisempaa

Koronapandemiasta huolimatta Helsingin asuntomarkkinat ja rakentaminen ovat pysytelleet vilkkaina vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä. Helsingin rakentamisen kokonaisvolyymi on pysynyt lähes samoissa lukemissa viime vuoteen verrattuna.

Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Helsingissä oli rakenteilla olevaa kerrosalaa yhteensä 1,73 miljoonaa kerrosneliömetriä, josta kaksi kolmasosaa oli asuntorakentamista. Kokonaisvolyymi pysyikin samalla tasolla viime vuoteen verrattuna.

Asuntotuotannon osalta rakentaminen on pysytellyt edelleen hyvässä vauhdissa. Ensimmäisen kvartaalin lopulla rakennuslupia oli myönnetty 1 237 asunnolle, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Myös rakenteilla olevien asuntojen määrä oli yhtä korkealla tasolla kuin viime vuoden puolella, sillä ensimmäisen kvartaalin lopussa asuntoja oli rakenteilla 10 178. 

Asuntotuotannon aloitusten lukumäärä, 1 168, jäi hieman alle viiden vuoden keskiarvon, mutta asuntomarkkinoilla kauppa käy ja rakennuslupia on myönnetty hyvin, joten aloituksille on hyvät edellytykset. Valmistuneita asuntoja oli ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa 1 093, mikä on 500 asuntoa vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan, mutta vain hieman vähemmän kuin viiden vuoden keskiarvo vastaavalta ajankohdalta.

Toimitilarakentamisen vuosi alkanut edellisvuotta rauhallisemmin

Toimitilarakentamisessa suhdanteet vaihtelevat asuntorakentamista enemmän ja vuosi on alkanut edellisvuoden alkua rauhallisemmin. Rakenteilla on 396 000 kerrosneliömetriä toimitiloja, josta hieman yli puolet on liike- ja toimistorakennuksia ja noin kolmasosa julkisia palvelurakennuksia.

Toimitilarakentamisen aloituksia oli 46 039 kerrosneliömetriä, mikä on vain noin puolet viimeisten viiden vuoden keskiarvosta vastaavina alkuvuoden ajankohtina.  Valmistuneita toimitilarakennuksia ensimmäisen kvartaalin lopussa oli 59 522 kerrosneliömetriä, mikä on viime vuoden vastaavaa aikaa 40 prosenttia vähemmän, mutta lähes 40 prosenttia enemmän kuin viiden vuoden keskiarvo.

Rakennuslupia oli myönnetty yli 79 655 kerrosneliömetrille, mikä on vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, mutta lähes 20 prosenttia enemmän kuin viiden vuoden keskiarvo vastaavalta ajankohdalta.

Lue lisää asumisen ja rakentamisen tilastoista asuminenhelsingissa.fi -sivustolla

Kuvassa Jätkäsaari. Kuva: Antti Pulkkinen