Kansallismuseo yöllä.

Asunnottomien yö muistuttaa koronan seurauksista kadulla: ”Ihmiset olivat likaisia, väsyneitä ja nälkäisiä”

Asunnottomien yön teemana on tänä vuonna ”Oma koti hurjan kallis”. Yhteistyössä Kansallismuseon kanssa järjestettävää Helsingin päätapahtumaa voi seurata virtuaalisesti lauantaina 17. lokakuuta kello 16–20. Linkki tapahtumaan julkaistaan Asunnottomien yön nettisivuilla asunnottomienyo.fi sekä sosiaalisessa mediassa.

Päätapahtuman lisäksi lauantaina on tarjolla eri toimipisteisiin hajautettua ohjelmaa. Näissä tilaisuuksissa on mahdollisuus muun muassa hiustenleikkuuseen, ruokailuun sekä terveys- ja asumisneuvonnan saamiseen.

Katso video

Asunnottomien yön järjestävä kansalaisliike haluaa tuoda esiin, että koronakriisin seurauksena moni voi olla tilanteessa, jossa ei selviä enää asumiskustannuksistaan, koska on menettänyt yrityksensä tai työpaikkansa. Matalan kynnyksen- ja asumispalveluiden päällikkö Jussi Lehtonen toteaa, että aika on ollut erityisen raskas jo ennestään vailla vakinaista yöpaikkaa oleville. Koska monet julkiset tilat suljettiin, aiemmat mahdollisuudet oleskella ja levähtää päivän aikana jäivät pois.

– Seuraukset tästä kehityksestä näkyivät kaikissa vielä auki olevissa palveluissa. Ihmiset olivat likaisia, väsyneitä, nälkäisiä ja joutuivat keskittämään kaiken energiansa päivittäiseen selviytymiseen, Jussi Lehtonen kuvailee.

Hänen mukaansa tilanne jätti hyvinkin syvät psyykkiset jäljet moneen kadulla olevaan ihmiseen, vaikka suuri osa palveluista on nyt palannut.

– Ihmisten kokemus yhteiskunnan ja "normaalin" ulkopuolella olemisesta on voimistunut. Osalla tämä näyttäytyy masennuksena ja näköalattomuutena, toisilla uhmakkuutena, Lehtonen kertoo.

– Loppukesästä lähtien eri lähteistä on tullut viestejä kadulla olevien ryhmistä, jotka käyttäytyvät ihmisten mielestä häiritsevästi ja uhkaavasti, pummaavat ja käyttävät päihteitä avoimesti.

Tuli palaa vuoden 2019 asunnottomien yön tapahtumassa.

Lehtosen mukaan kadulla olevat ihmiset ovat aikaisemmin ottaneet melko vähän kontaktia oman ryhmänsä ulkopuolisiin ihmisiin, ja mahdolliset rähinät, tappelut ja häiriöt ovat olleet lähes aina ryhmän sisäisiä.

– Ilmiöllä voi olla yhteys siihen konkreettiseen osoitukseen ulkopuolisuudesta, jonka kadulla olevat ihmiset saivat koronakriisin alussa.

Asunnottomien yön etkot järjestetään perjantaina 16. lokakuuta Vaasanaukiolla, jossa sosiaali- ja terveystoimi esittelee palveluitaan. Paikalla on kello 16–20 välillä myös asumisneuvojia ja asumisen tuen työntekijöitä.

Päivittäinen mahdollisuus lämpimään ateriaan

Pitkäaikaisasunnottomien määrä maassamme on laskenut vähitellen vuosien varrella, mutta oma koti ei vieläkään ole kaikille itsestäänselvyys. Asunnottomia on eniten Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun kuntien alueella.

– Maailman toimivin kaupunki merkitsee huolenpitoa myös heikoimmassa asemassa olevista. Koronakriisi on aiheuttanut lisähuolta asunnottomien tilanteesta. Helsinki tarjoaa koronaepidemian aikana asunnottomille mahdollisuuden päivittäiseen lämpimään ateriaan ja on lisännyt hätämajoituksen määrää, pormestari Jan Vapaavuori kertoo.

Tällä hetkellä Palvelukeskus Helsinki toimittaa asunnottomille päivittäin noin tuhat ateriaa yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Pormestari Vapaavuori muistuttaa, että vaikka yhteiskunta onkin vauraampi kuin koskaan ennen, kaikki eivät ole onnistuneet pääsemään tästä osalliseksi.

– Pitkäaikaisasunnottomuutta täytyy saada edelleen vähennettyä. Asunnottomien yö tuo näkyväksi asunnottomuuden vähentämiseksi kamppailevien ihmisten työn sekä antaa asunnottomille mahdollisuuden tulla kuulluksi.

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 4 600 yksin elävää asunnotonta. Asunnottomia perheitä ja pariskuntia oli 264. Sekä nuorten että pitkäaikaisasunnottomien määrä laski alle 1 000 henkilöön. Asunnottomia oli maassamme yhteensä 97 kunnassa, Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tilastot kertovat.

Linkki asunnottomien yön toimipisteiden ohjelmaan

Linkki tietoon Helsingin tarjoamista asioista

Linkki Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskuksen tilastoihin

Uutinen julkaistu 14. ja tuoreutettu 15. ja 16.10.