Apulaispormestari Anni Sinnemäki

Apulaispormestari Anni Sinnemäki puhuu Vancouverin Zero Waste -konferenssissa muovin kierrätyksestä

Kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki puhuu keskiviikkona 30.10.2019 Zero Waste -konferenssissa Vancouverissa, Kanadassa. Sinnemäki puhuu konferenssissa kokonaisuudessa, jossa käydään läpi kiertotalouden saralta useita eurooppalaisia esimerkkejä, joiden on erityisesti arvioitu kiinnostavan pohjoisamerikkalaista yleisöä.

Sinnemäki esittelee tapahtumassa Helsingin ja pääkaupunkiseudun työtä muovin kierrätyksen edistämiseksi ja kiertotalouden lisäämiseksi. Pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiöllä on kunnianhimoinen ”Kaikki muovi kiertää” -tavoite, johon myös Helsinki on sitoutunut.

- Smart & Clean -säätiön arvion mukaan Helsingin seudun ja Lahden muovista kiertää uusiokäyttöön nykyisin vain 6 %. Kaikesta muovijätteestä pystymme hyödyntämään vielä vasta pienen osan, mutta potentiaalia on valtavasti. Ajatusten vaihto kansainvälisesti on arvokasta, jotta löydämme ratkaisuja niin muovin vähentämiseen kuin uusiokäytön lisäämiseen, kertoo apulaispormestari Anni Sinnemäki.

Helsingissä työtä muovin kierrättämisen helpottamiseksi on tehty niin Helsingin seudun ympäristöpalveluissa (HSY) kuin Helsingin kaupungin asuntojen (Heka) toimesta.

- On tärkeää, että niin muovijätteen vähentäminen kuin muovin kierrättäminen tehdään kaupunkilaisille helpoksi. HSY:n tämän vuoden alussa päättämien uusien jätehuoltomääräysten mukaan vuodesta 2021 alkaen vähintään viiden huoneiston kiinteistöissä tulee olla muovipakkausten keräys. Myös Hekalla muovipakkausten keräys on viimeisen vuoden sisään otettu käyttöön lähes kaikissa taloyhtiöissä, toteaa Sinnemäki.

Kiertotalouden edistäminen on yksi osa Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelmaa. Kiertotalouden osalta Helsingistä löytyy kiinnostavia esimerkkejä.

- Maamassojen käsittelyssä kiertotalouden huomioimisella olemme viimeisen viiden vuoden aikana tehneet merkittäviä säästöjä niin ilmastopäästöihin kuin taloudellisestikin, kun raskaiden maamassojen kuljetus rekoilla on vähentynyt. Keskustakirjasto Oodin ompelukoneet ja 3D-tulostimet taas ovat mainio esimerkki yhteiskäytöstä ja mahdollisuudesta korjata uuden ostamisen sijaan. Kaupunkilaisten ei tarvitse omistaa kaikkia laitteita itse, kun niitä on yhteisessä käytössä vaikkapa juuri kirjastoissa, Sinnemäki toteaa.

Vancouverin kansainvälinen Zero Waste -konferenssi järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa.


JAA