Mies pyöräilee Jätkäsaaressa.

Kahdeksan sujuvan liikkumisen kokeilua kerryttivät kaupungille kokemusta älykkäistä liikkumisen palveluista

Helsingin Jätkäsaaressa on kokeiltu muun muassa tilattavia venekuljetuksia, jaettavia tavarapyöriä ja yhteiskuljetusta juniorien futistreeneihin. Erityisesti futistreenien kuljetukset osoittautuivat niin toimiviksi, että niiden toteuttamiseen julkaistiin ilmainen opas, jonka avulla kaikki seurat voivat vapauttaa vanhemmat aikaavievistä treenikyydeistä.

Keväällä päättyneessä kolmivuotisessa Perille asti -hankkeessa kokeiltiin uusia palveluja ja ratkaisuja, joilla voidaan parantaa liikkumista kaupungissa sekä hankkia kokemusta, palautetta ja liikennedataa suunnittelun tueksi. Hankkeessa etsittiin älykkäitä liikkumisratkaisuja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asukkaiden, työssäkäyvien ja matkailijoiden käyttöön.

Helsingissä kokeilut tehtiin Jätkäsaaren alueella, josta on muotoutunut älyliikenteen testialusta yrityksille ja asukaskokeilijoille. Kokeilujen toteutuksesta Jätkäsaaressa vastasi Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki.

Futistreenikyyti suoraan koulusta oli menestys – opaskirja nyt kaikkien ladattavissa

Helsingissä toteutettiin yhteensä kahdeksan älykkään liikkumisen kokeilua. Näistä erityisesti peli- ja treenikyyti jäi toimivaksi palvelumalliksi myös kokeilujakson jälkeen. Helsinkiläinen juniorijalkapalloseura Pallo-Pojat Juniorit ry (PPJ) osallistui kokeiluun, jossa joukkueen lapset haettiin suoraan kouluista minibusseilla harjoituksiin.

Palvelu säästi vanhempien aikaa, toi lapsille mielekästä tekemistä iltapäiviin ja lisäsi perheiden yhteistä aikaa iltaisin. Pelikyytimalli on mahdollista ottaa käyttöön myös muualla hyödyntämällä avointa ja ilmaista opaskirjaa, joka tuotettiin hankkeen aikana. Lataa opaskirja täältä.

Asukkaat aktiivisesti mukana testaamassa

Kokeilut saivat paljon innostunutta palautetta ja kehitysehdotuksia. Vuoden 2018 kokeilut oli suunnattu erityisesti matkailijoiden liikkumiseen. Tuolloin kokeiltiin ääniopastettuja pyöräreittejä, älyparkkia yhteiskäyttöautoille, “veneiden Uberia” sekä venekuljetusta Jätkäsaaresta Kauppatorille.

Vuonna 2019 kokeiltiin ekologista kuormapyöräkuljetusta, yhteiskäyttöisten kuormapyörien verkostoa, jaettuja peli- ja treenikyytejä sekä turvallisuuta parantavaa älysuojatietä. Forum Virium Helsinki on toteuttanut jo useita kokeiluohjelmia ja luonut nopeiden kokeilujen mallin, jonka avulla tulevaisuuden kaupunkipalveluja on mahdollista testata matalallakin kynnyksellä. Myös pienetkin toimijat voivat osallistua. Forum Virium Helsinki osti kokeilut yrityksiltä hankintana ja tarjosi osallistuville yrityksille fasilitointia sekä organisointiapua kokeilujen toteutukseen.

“Nopeat kokeilut ovat hyvä keino testata uusia palveluja, joita ei esimerkiksi ole vielä markkinoilla tai jotka ovat vasta kehitteillä. Kaupunkilaiset pääsevät testaamaan uusia palveluja ensimmäisinä, kaupunki saa arvokasta käyttäjäpalautetta suunnittelun tueksi ja yritykset pääsevät kokeilemaan palvelujaan aidossa kaupunkiympäristössä”, kertoo projektipäällikkö Heli Ponto Forum Virium Helsingistä.

Perille asti -hankkeen päätyttyä fiksujen liikkumisratkaisujen kokeilutoiminta jatkuu Helsingissä nyt Jätkäsaari Mobility Labissa, joka kokoaa yhteen Jätkäsaaren älykkään liikkumisen hankkeet ja asukasyhteistyön.

Perille asti -hanke sai rahoituksensa Euroopan aluekehitysrahastosta osana 6Aika-strategiaa vuosina 2017–2019. Hankkeen toteuttivat Forum Virium Helsinki, Vantaan kaupunki, Espoo Marketing Oy, Aalto yliopisto, Metropolia ammattikorkeakoulu ja Demos Helsinki.

Lisätietoja:

Forum Viriumin verkkosivut.
Perille asti -kokeilut 2019, video.
Perille asti -kokeilut 2018, video.

Uutisen kuva: Julia Kivelä.