Suoraan sisältöön
A A A

28-vuotiaat ovat nyt Helsingin suurin ikäluokka

Koko Suomessa vuonna 1963-syntyneet eli tänä vuonna 55 täyttävät ovat nyt nousseet suurimmaksi ikäluokaksi. Helsingissä väestörakenne on sen sijaan nuorekkaampi, sillä pääkaupungissa asuu eniten 28 vuotta täyttäneitä.

28-vuotiaita eli 1.10.1989 -30.9.1990 syntyneintä oli syyskuun lopussa Helsingissä 13 538, naisia 510 enemmän kuin miehiä. 55-vuotta täyttäviä on sen sijaan Helsingissä vain noin 8 300 eli 5 200 vähemmän kuin 28-vuotiaita.

Helsingin väkiluku oli syyskuun lopussa 649 217, mikä on 5 945 enemmän kuin vuoden alussa. Lisätietoja Helsingin väkiluvusta ja väestöennusteesta löytyy Helsingin kaupunginkanslian tuoreesta tilastojulkaisusta (linkki julkaisuun).

JAA