Kaupunkilaisten OmaStadi-ideoiden toteutus etenee hyvää vauhtia

Koulujen teknisen käsityön tiloja avataan kaupunkilaisten käyttöön. Itä-Helsingin leikkipuistot saavat liikuntavälineitä. Musiikin luokka otetaan iltakäyttöön. Lapsille tarjotaan kasvipohjaisia juomia. Kierrätystä tehostetaan ruotsinkielisissä kouluissa. OmaStadi-ideoiden toteutus etenee kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla edistetään viittä OmaStadi-äänestyksessä syksyllä 2019 voittoon äänestettyä hanketta. Hankkeiden suunnittelu on edennyt koronasta huolimatta. Toteuttamiseen on varattu erillisrahastosta äänestystuloksen mukaisesti 387 500 euroa. Tavoitteena on, että hankkeet näkyvät kaupunkilaisille lukuvuoden 2020–2021 alkaessa.

Hankkeiden toteutuksesta vastaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan OmaStadi-työryhmä, joka koostuu toimialan työntekijöistä.

Teknisen käsityön tiloja iltakäyttöön

Kaupunkilaiset äänestivät 2019 OmaStadissa yhdeksi toteutettavaksi hankkeeksi Koulujen käsityöluokat harrastekäyttöön. Koulujen teknisen käsitytön tilojen avaaminen toteutetaan pilottina. Viisi teknisen työn tilaa avataan kaupunkilaisten iltakäyttöön eri iltoina lukuvuonna 2020–2021. Tilat on valittu eri puolilta kaupunkia. 

Teknisen käsityön tilassa voi tuunata omia esineitä. Paikan teknisen käsityön tilaan eli OmaStadi-pajaan voi varata alkusyksystä Työväenopiston sähköisestä varausjärjestelmässä ilmonet.fi:ssä.

”Nyt laadimme tekstiä Työväenopiston oppaaseen ja pian rekrytoimme henkilön, joka kiertää kouluilla eri iltoina lukuvuonna 2020–2021”, kertoo tilapalveluiden päällikkö Mauno Kemppi.

Uusia välineitä Itä-Helsingin leikkipuistoihin

Iltapäiväkerholaisten ehdotus Koululaisten toiveita Itä-Helsigin leikkipuistoihin toteutus on edennyt pitkälle. Itä-Helsingissä 12 leikkipuistossa iltapäiväkerholaiset ideoivat ja äänestivät koululaiskokouksissa tammi-helmikuussa 2020, mitä liikuntavälineitä puistoista olisi hyvä löytyä lasten ja perheiden iloksi.

”Lasten äänestämien välineiden tilaus puistoihin on käynnissä”, iloitsee Mellunkylä-Vuosaari alueen johtava leikkipuisto-ohjaaja Jyrki Rönkkö.

”Toivottavasti pystymme loppuhuipennuksena järjestämään syksyllä OmaStadi-juhlat 12 leikkipuistoissa”, sanoo Myllypuro-Vartiokylän alueen johtava leikkipuisto-ohjaaja Hanne Latva.

Moderni musiikin luokka myös iltakäyttäjille

Oppilaat toivovat, että musiikin oppimisympäristö saataisiin mahdollisimman viihtyisäksi hengailla, soittaa, esiintyä ja äänittää.

Sointula – Pukinmäenkaaren peruskoulun musiikin luokka moderniksi soittotilaksi-hankkeessa sisustusarkkitehti Tiina Tynkkynen on tehnyt uuden pohjapiirustuksen Sointulasta yhdessä rehtori Leena Hiilloksen ja musiikinopettaja Tiina Vartiaisen avustuksella.

Seuraavaksi hankkeessa on vuorossa ICT-laitteiden ja kalusteiden kilpailutus. Niiden jälkeen alkaa tilan tuunaus: kaapelointien asennus, uusien kalusteiden, soittimien sekä äänitykseen sopivien välineiden hankinta. Tila valmistuu syksyn 2020 aikana. Uudesta musisointitilasta pääsevät nauttimaan oppijoiden lisäksi myös iltakäyttäjät, sillä tila on tarkoitus avata myös valvottuun iltakäyttöön.

Kasvipohjaisia juomia lapsille neljässä toimipisteessä

Kasvipohjaiset juomat päiväkoteihin ja kouluihin-hanke tähtää ruoan ilmastovaikutusten vähentämiseen ja ilmastomyönteisen ruoan suosimiseen. Hanke käynnistyy ensi lukuvuoden alkaessa pilottina neljässä toimipisteessä ja kohteiden valinta suoritetaan toukokuussa arpomalla, kertoo ruokapalveluasiantuntija Sirpa Jalovaara.

Kohteiksi arvotaan neljä toimipistettä; alakoulu, yläkoulu, lukio ja päiväkoti, joista yksi on ruotsinkielinen.

Kierrätystä tehostetaan ruotsinkielisissä kouluissa

Grundskolan Norsenin oppilaskunnan jättämän ehdotuksen Bättre sopsortering i skolor tavoitteena on kierrätyksen tehostaminen Helsingin kaupungin 22 ruotsikielisessä koulussa.

”Kierrätysastioiden kilpailutus on tavoitteena tehdä ennen kesälomia ja syksyllä hanke konkretisoituu kouluilla", sanoo pedagoginen asiantuntija Nina Horsma.

Seuraa OmaStadi-sivustoa

Osallistuvassa budjetoinnissa eli OmaStadissa helsinkiläiset ovat ideoineet ja äänestäneet toteutettavat hankkeet. Ideat on saatu suoraan kaupunkilaisilta. Kaupungin työntekijöiden roolina on toimia idean toteuttajina.

Toteutuksessa kaupungin työntekijöiden on huomioitava kaupungin hankintasäännöt sekä turvallisuusteen liittyvät näkökulmat.

Suunnitelmien etenemistä voi seurata OmaStadi-sivustolla. Syksyllä avataan uusi OmaStadi-ideointikierros.