Suoraan sisältöön
Etusivu
A A A
Tubettaja Zone VD juonsi tapahtumat

Next Level -tapahtuma rohkaisi ysiluokkalaisia luottamaan vahvuuksiinsa

Helsingin peruskoulujen ysiluokkalaiset osallistuivat ensimmäistä kertaa järjestettyyn alueelliseen Next Level -tapahtumaan viikolla 39 (25.-29.9.). Next Level on Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan pilotoima tapahtuma- ja viestintäkonsepti, jolla aktivoidaan ysiluokkalaisia pohtimaan peruskoulun jälkeisiä jatkosuunnitelmia sekä tarjotaan tukea kouluissa tehtävään ohjaustyöhön. Tapahtuma rohkaisi nuoria luottamaan omiin vahvuuksiinsa ja osaamiseensa, sillä ysiluokkalaiset miettivät parhaillaan mitä he haluavat tehdä ”isona”. Tapahtumaviikkoon osallistui viikon aikana noin 1700 Helsingin ysiluokkalaista, lähes 60 % Helsingin kaupungin ysiluokkalaisista.

Kaikille helsinkiläisille peruskoulunsa päättäneille nuorille taataan koulutus tai työharjoittelupaikka
”Ajatusten suuntaaminen yhteishakuun on hyvä aloittaa ajoissa. Seuraavaa askelta miettiessä kannattaa hyödyntää muun muassa oppilaitosten avoimien ovien päiviä sekä TET-harjoitteluja, joista nuori saa hyvää kokemusta ja käsitystä työelämästä”, kertoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan opetuskonsultti Tuulia Tikkanen. Lukuvuoden aikana ysiluokkalaisille ja heidän vanhemmilleen järjestetään yhteishakuiltoja ja nuorilla on myös mahdollisuus tutustua oppilaitoksiin avoimien ovien päivissä. Yhteishaun tulokset selviävät kesäkuussa opetushallituksen aikataulun mukaisesti ja opinnot käynnistyvät elokuussa.

Next Level -verkkosivu auttaa nuoria siirtymään seuraavalle levelille peruskoulun jälkeen
Yhteishausta informoivalta, uunituoreelta verkkosivulta löytyy nuorille tietoa ja tukea mitä tehdä peruskoulun jälkeen, mikä voisi olla nuoren next level. Onko se ammatillinen koulutus, lukio, kaksoistutkintoa tai vaikkapa kansanopisto? Next Levelin tavoitteena on valaa uskoa nuoriin ja että kun oppivelvollisuus on paketissa, vaihtoehtoja Helsingistä kyllä löytyy.

Next level –tapahtumaviikon juonsi tunnettu tubettaja Zone VD

”Oma kutsumus löytyy varmasti, kun mahdollisuuksia alkaa kartoittamaan ajoissa. Tällaiset tapahtumat tarjoavatkin matalan kynnyksen eri vaihtoehtojen vertailuun. Rohkeasti vaan eteenpäin omalla fiiliksellä!", kannustaa Zone VD. Katso tästä nuorten fiiliksiä tulevaisuudesta.

JAA