Kaksi nuorta kävelemässä kesäpäivänä.

Lukuvuosi päättyy 5.6. – onnea valmistuneille

Poikkeuksellinen koronalukuvuosi 2020-2021 on pian takana. Varma kesän merkki oppilaille, opiskelijoille, huoltajille ja opetushenkilökunnalle on jokavuotinen kevätjuhla. Helsingissä kevätjuhlat pidetään suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa lauantaina 5.6.2021. Myös uusia ylioppilaita juhlitaan lauantaina 5.6.2021. Stadin ammatti- ja aikuisopiston yhteinen valmistujaisjuhla järjestetään perjantaina 4.6.2021.

Helsingin kaupungin lukioista valmistuu tänä keväänä yhteensä 1737 ylioppilasta. Stadin ammatti- ja aikuisopistosta eli Stadin AO:sta on mahdollista valmistua jatkuvasti. Tämän vuoden kevään valmistuvia on noin 1800.

Kevätjuhlat omissa ryhmissä

Helsinki noudattaa kevätjuhlajärjestelyissä pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän suosituksia yleisötilaisuuksien ja yksityistilaisuuksien järjestämisestä.

Vaikka koronatilanne Helsingissä on viime aikoina alkanut helpottaa, terveysturvallisista syistä kevätjuhlat järjestetään vain oppilaiden ja opiskelijoiden oman ryhmän/luokan kesken. Oppilaat ja opiskelijat ovat mukana toteuttamassa juhlaa mahdollisuuksien mukaan. Poikkeuksellisissa opetusjärjestelyissä opiskeleville tai karanteenissa olevat oppilaat ja opiskelijat voivat osallistua kevätjuhlaan etäyhteyksin ja todistus postitetaan näille oppijoille kotiin.

Huoltajille ja läheisille voidaan tarjota mahdollisuus osallistua koulu- ja oppilaitoskohtaisiin juhlallisuuksiin etäyhteyksien välityksellä.

Onnea uusille ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille

Kevään ylioppilastutkinnon tulokset ovat saapuneet. Helsingin kaupungin lukiot julkaisevat uusien ylioppilaiden nimet verkkosivuillaan. Tiedot julkaistaan niistä ylioppilaista, jotka eivät ole kieltäneet nimensä julkaisua.

“Kevään ylioppilaat ovat näyttäneet sitkeyttään ja osaamistaan haastavassa tilanteessa. He ovat kaikki ansainneet suuret onnittelut työstään, vaikka yhteisiä valmistujaisjuhlia ei voidakaan pandemiatilanteesta johtuen järjestää”, toteavat lukiokoulutuksen päälliköt Harri Korhonen ja Moa Thors.

Lukioiden ylioppilasjuhlat järjestetään abiturienteille lähitoteutuksena, mutta juhliin ei valitettavasti voida ottaa yleisöä, vaan ne striimataan seurattavaksi koteihin. Myös Stadin AO:n yhteinen valmistujaisjuhla järjestetään virtuaalisesti. Linkki valmistujaisjuhliin julkaistaan lähempänä juhlaa Stadin AO:n verkkosivuilla ja some-kanavilla.

Kotona tai muissa yksityisissä tiloissa järjestettävät kevään ja kesän valmistujaisjuhlien järjestämisessä on hyvä noudattaa yksityistilaisuuksista annettua suositusta ja järjestää ne ensisijaisesti ulkotiloissa. Valmistujaisiin on vielä aikaa, joten viranomaisohjeiden päivittymistä on hyvä seurata.

Uusi lukuvuosi alkaa elokuussa

Kesän jälkeen koulutyö alkaa kaupungin suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa keskiviikkona 11. elokuuta. Ruotsinkielisissä peruskouluissa ja lukioissa koulutyö alkaa maanantaina 16. elokuuta. Helsingin aikuislukion syyslukukausi alkaa maanantaina 30. elokuuta.

Stadin AO:on yhteishaussa sekä toukokuun jatkuvassa haussa valittujen opiskelijoiden opinnot alkavat pääsääntöisesti keskiviikkona 4. elokuuta. Jatkavien opiskelijoiden opinnot etenevät henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Uutinen on julkaistu alunperin 21.5. ja päivitetty 3.6.