He esiintyivät Näkymätön-kampanjan pysäyttävissa julisteissa. Kuva: N2 Albiino

​Kuvataidelukiolaiset Näkymätön-kampanjaa tekemässä - syrjäytyminen puhutti opiskelijoita

Mukana-ohjelman Näkymätön-kampanja kiinnitti huomion lasten ja nuorten syrjäytymiseen: miten yksinäisyydestä, ahdistuneisuudesta, kiusaamisesta tai näköalattomuudesta kärsivät nuoret löytyisivät paremmin ja miten ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä ennen niiden ilmaantumista. Julisteet kannustivat jokaista kanssakulkijaa olemaan turvallinen aikuinen tutuille ja tuntemattomille lapsille sekä nuorille.

Kampanjan toteuttamisessa haluttiin tuoda esiin nuorten – siis niiden, joita aihe ensisijaisesti koskettaa – näkemyksiä syrjäytymisestä. Niinpä julisteissa käytetyt valokuvat sai tehtäväkseen Helsingin kuvataidelukiossa ensimmäistä vuotta opiskeleva Mosse Männistö.

Männistö kertoo, että tet:stä eli työelämään tutustumisen jaksolta tuttu ja Näkymätön-kampanjaa toteuttanut luova toimisto tarjosi työtä hänelle yhdeksännen luokan kuvataiteen lopputyön perusteella. Yhdessä valokuvausprojektin kuvista poseerasi Männistön pikkuveli kasvot paidalla peitettyinä. Siitä syntyi idea kampanjaan, jonka valokuvat Männistö paitsi otti, myös suunnitteli.



”Mietin tehtävänannon mukaan erilaisia tapoja, joilla lapset ja nuoret voisivat peittää kasvonsa kuvissa; mitkä olisivat kiinnostavia ja näyttäisivät hienolta”, Männistö kertoo. Kuvausrekvisiitan ja -paikkojen eteen nähtiin joidenkin kuvien kohdalla paljonkin vaivaa. Osa taas syntyi helposti, kun sopiva kuvauslokaatio tuli vastaan sattumalta.

Syrjäytyminen puhutti opiskelijoita

Malleina oli joukko Männistön lukiokavereita sekä kolme lasta ja nuorta, jotka löytyivät lähipiiristä. Yhdessä tekeminen oli hauskaa, mutta aiheen vakavuus tiedostettiin. Syrjäytymisestä heränneitä ajatuksia käytiin läpi porukalla.

”Me juteltiin, miten syrjäytyminen koskettaa itse kutakin meistä. Syrjäytymiseen voi samaistua, vaikka ei suoranaisesti olisi kokemusta siitä”, Männistö ja mallina ollut Iina Hietala pohtivat. He muistuttavat, että kampanjassakin oli otettu huomioon aiheen moninaisuus: julisteissa esitettiin tulkintoja eri-ikäisistä, näkymättömistä lapsista ja nuorista.



Männistö kuvailee projektia kokonaisuudessaan opettavaiseksi. Myös Hietala on tyytyväinen: ”Tuntui hienolta olla tällaisessa työssä mukana.”

Vaikka projekti ei liittynyt kouluun, Hietala ja Männistö suosittelevat kuvataidelukiota kaikille, jotka ovat kiinnostuneita esimerkiksi juuri valokuvaamisesta: ”Meillä on hyvä opetus ja kuvataidekursseja laidasta laitaan. Lisäksi lukiossamme on mukava ja suvaitsevainen ilmapiiri”, Männistö ja Hietala kertovat.

Teksti:
Emma Puolakanaho

Linkkejä:

Eriarvoisuuden vähentämisen ja syrjäytymisen ehkäisyn kaupunkistrategiahanke eli Mukana-ohjelma

Näkymätön-kampanjasivut