Helsinkiläinen edelläkävijyys esillä Educa-messuilla

Educa-messuilla 24.-25.1. Helsingin messukeskuksessa messuvieraat pääsevät tutustumaan Helsingin koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten pedagogisiin ratkaisuihin henkilöstömme ja oppijoidemme opastuksella. Kerromme myös avoimista työpaikoista, työsuhdeasuntojen tarjonnasta, monipuolisista henkilöstöeduistamme sekä palkitsemisen tavoista Helsingissä. Toimialamme johto on myös tavattavissa osastollamme.

Tervetuloa tutustumaan osastolle 6m50 millaista on työskennellä Helsingin kasvatuksessa ja koulutuksessa. Meillä pääset pedagogiikan edelläkävijöiden joukkoon!

Esillä laaja kattaus helsinkiläistä kasvatusta ja koulutusta

Esittelemme osastollamme oppimista ja pedagogisia ratkaisuja Helsingin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Pääset tutustumaan muun muassa kielipedagogiikkaan, tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen sekä uusiin, asiantuntijaopetta-jien kehittämiin ilmiöoppimisen työvälineisiin. Tarkemman osastomme ohjelman löydät alta.

Myös toimialamme johtajat Liisa Pohjolainen, Satu Järvenkallas, Outi Salo, Niclas Grönholm ja Arja Kukkonen ovat mukana osastollamme. Tavoitat heidät parhaiten perjantaina aamupäivällä. Apulaispormestari Pia Pakarinen on tavattavissa myös perjantai-iltapäivänä ja -iltana sekä lisäksi lauantaina klo 11-13.

Helsinkiläistä osaamista messujen puhujalavoilla

Helsingin kasvatus ja koulutus näkyy ja kuuluu myös Educan puhujalavoilla. Toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo Educa-messujen hyvinvointi-pääteemaan osuvasti liittyen, miten Helsinki huolehtii oppijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnista. Kunta10-tutkimuksesta ja oppimistuloksista nähdään, että hyvinvointiin panostaminen on kantanut hedelmää. Helsinki sai myös vuonna 2019 Vuoden varhaiskasvatuskunta -palkinnon Varhaiskasvatuksen opettajien liitolta. Toimialajohtaja Pohjolainen kertoo, miten tuloksiin päästiin ja mitä on vielä tekemättä.
Liisa Pohjolaisen puheenvuoro perjantaina 24.1. klo 11.25, Open Lounge -tilassa

Tämän lisäksi perjantaina messuvieraat pääsevät kuulemaan, miten lukion uuden opetussuunnitelman valmistelu toteutetaan Helsingissä. Puheenvuorossa kerrotaan, miten Helsingissä innostutaan ja onnistutaan LOPS2021-työssä. Lauantaina vuorostaan on mahdollisuus kuulla, miten Helsingin työväenopisto ja Helsingfors Arbis lisäävät laajasti kaupunkilaisten hyvinvointia; tietoja, taitoja, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, kotoutumista, liikuntaa, kulttuuria ja elämyksiä. Puhujina ovat Ville Ylikahri ja Moa Thors.

Ohjelma Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen osastolla 6m50

Pe 24.1. klo 10–13
Ilmiöoppiminen ja STEAM-pedagogiikka
Helhetsskapande lärande och STEAM-pedagogik

Tule poimimaan vinkkejä ja työkaluja omaan opetukseesi! Asiantuntijaopettajamme esittelevät ilmiöoppimisen työvälineitä, toteutuksia ja kokemuksia. Samalla voit tutustua, miten toteutamme monialaista tiede-, teknologia- ja taidepedagogiikkaa (STEAM) varhaiskasvatuksesta alkaen. Näe, miten 3D-tulostus on luontevana osana lapsen leikillistä, uutta luovaa oppimista. Tutustu myös kaupunkiympäristössä toimivaan Urban-eskariin!

Kom och ta del av tips och verktyg för din egen undervisning! Våra utvecklingslärare presenterar verktyg för fenomenbaserat lärande, samt olika implementeringar och erfarenheter inom området. Samtidigt kan du bekanta dig med hur vi förverkligar tvärvetenskaplig vetenskaps-, teknologi- och konstpedagogik (STEAM) med början från småbarnspedagogiken. Se hur 3D-utskrivning är en naturlig del av barnets nya lekfulla och kreativa lärande.

Pe 24.1. klo 13–16
Helsinki oppii kieliä!

Helsingin A1-kielivalikoimassa on yhdeksän eri kieltä, muun muassa viro, espanja, kiina ja pohjoissaame. Tutustu kieliin ja poimi kieltenopettajien vinkit varhaiseen kielen oppimiseen.

Pe 24.1. klo 16–20
Uudet oppimisympäristöt virtuaalitodellisuudessa
Vuorovaikutus- ja tunnetaidot oppijan hyvinvoinnin tukena

Koe helsinkiläisten koulujen uudet oppimisen tilat virtuaalitodellisuudessa. Sukella 360 asteen kuvien avulla koulurakennuksiin ja oppimisen tilaratkaisuihin. Voit tutustua virtuaalitodellisuuden laitteistojen pedagogisiin käyttömahdollisuuksiin ja keskustella lisätyn todellisuuden mahdollisuuksista tilasuunnittelun apuna.

Sopivana vastapainona nykytekniikalle sukellamme perjantai-illassa myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppimiseen. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu auttaa tunnistamaan ja säätelemään omia tunteita ja tukee siten oppijan psyykkistä hyvinvointia. Tule kuulemaan helsinkiläisten asiantuntijaopettajien vinkkejä tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamiseen esimerkiksi draaman keinoin.

La 25.1. klo 10–13
Iloa ja hyvinvointia liikkumisesta, Välbefinnande och glädje genom rörelse
Osallisuus ja vaikuttaminen

Hyppää mukaan tutustumaan, miten Helsingissä edistetään hyvinvointia liikkumalla. Esittelemme toiminnallisten menetelmien avulla kaupungin liikkumisohjelmaa sekä Liikkuva koulu-, Liikkuva opiskelu- ja Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmien toteuttamista.

I strävan mot en aktivare skoldag får elever agera experter. Bekanta dig med rastverksamheten där några elever fungerar som kamratledare och får övriga elever i skolan att röra på sig. Rastlekledarna kan även tipsa om hur man kan bryta och minska sitt stillasittande och röra på sig på olika sätt.

Lauantaiaamupäivän toisena aiheenamme on nuorten osallisuus ja vaikuttaminen. Nuorisovaikuttamisen asiantuntijat, nuoret itse, tutustuttavat erilaisiin vaikuttamisen tapoihin. Tule poimimaan vinkkejä, miten voidaan lisätä nuorten osallisuutta ja vaikuttamista koulussa.


La 25.1. klo 13–17
Tiedetutorit - intoa, iloa, oppia ja oivallusta luonnontieteiden opiskelussa
Tulevaisuuden taitoja ja valmiuksia yrittäjyyskasvatuksella

Tiedetutor-toiminta on tutkivaa, yhteistoiminnallista ja ilmiöpohjaista oppimista, jossa oppija on keskiössä. Etu-Töölön lukion mainiot tiedetutorit innostavat sinutkin luonnontieteiden maailmaan!

Entä kuinka yrittäjyyskasvatuksella voi motivoida lukion opiskelijoita ja opettaa tulevaisuuden taitoja? Yrittäjyyskasvatuksesta palkittu Etu-Töölön lukio esittelee hyviä käytänteitä ja toimivia malleja. Pääset tutustumaan myös lukiolaisten kehittämän suositun Koulusafka-sovelluksen tarinaan.

Educa on Suomen suurin opetus- ja kasvatusalan valtakunnallinen tapahtuma. Tänä vuonna se järjestetään 24.–25.1.2020 Helsingin Messukeskuksessa. Educan verkkosivut

Hae töihin Helsingin kasvatukseen ja koulutukseen

Uutinen julkaistu 15.1. ja uutista tuoreutettu 20.1. kello 7.

JAA