Äiti pitää trapetsilla kävelevää lasta kädestä

Helsinki mukana tukemassa pienten lasten liikkumista

Tuoreen Piilo-tutkimuksen mukaan valtaosa päiväkoti-ikäisistä lapsista liikkuu suositellun verran eli kolme tuntia päivässä. Aktiivisen tutkimusyhteistyön lisäksi Helsingissä panostetaan pienten lasten ja lapsiperheiden liikkumiseen päiväkodeissa, leikkipuistoissa, neuvoloissa ja liikuntapalveluissa.

Helsinkiläisiä lapsia mukana tutkimuksessa

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan kolmivuotiseen Piilo-tutkimus- ja kehittämishankkeeseen kutsuttiin mukaan 4−6-vuotiaita lapsia ja heidän perheitään eri puolilta Suomea, myös Helsingistä. Tutkimus sisälsi mm. lapsen fyysisen aktiivisuuden ja motoristen taitojen mittaukset sekä kyselyt huoltajille, varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja varhaiskasvatusyksiköille. Hankkeen toteuttivat yhteistyössä Likes ja Jyväskylän yliopisto.

Kolmen tunnin fyysisen aktiivisuuden kokonaissuosituksen saavutti tuoreiden tulosten perusteella reilusti yli 90 prosenttia lapsista. Lasten välillä on yksilöllisiä eroja. Reipasta ja vauhdikasta liikkumista tarvitaan jatkossa lisää, sillä yhden tunnin reippaan ja rasittavan liikkumisen suosituksen saavutti noin 46–85 prosenttia lapsista. Varhaiskasvatusikäisille, 4−6-vuotiaille lapsille suositellaan kolme tuntia liikkumista päivittäin, josta vähintään tunti reipasta ja rasittavaa liikkumista.


Päiväkoteja mukana Toimi ja Opi -tutkimushankkeessa

Piilo-tutkimuksen lisäksi osa Helsingin kaupungin päiväkodeista on ollut mukana myös Helsingin ja Jyväskylän yliopiston yhteisessä Toimi ja Opi -tutkimushankkeessa, jossa selvitetään matemaattisten ja motoristen taitojen sekä fyysisen aktiivisuuden välisiä yhteyksiä päiväkoti-ikäisillä lapsilla. Lasten taitoja ja liikkumista seurataan kolmen vuoden ajan. Hankkeessa toistaiseksi tehtyihin liikemittauksiin osallistuneista 3‒5-vuotiaista lapsista kaikki liikkuivat yli 3 tuntia päivässä.

”Alustavat tulokset osoittavat, että pienten lasten liikkumisaktiivisuus ja motoriset taidot ovat yhteydessä kognitiivisiin ja matemaattisiin taitoihin. Tämän lisäksi on pystytty osoittamaan, että matemaattisia suhdekäsitteitä heikosti osaavat lapset hyötyivät päiväkodissa toteutettavasta harjoitusohjelmasta, jossa yhdistettiin matemaattisten suhdetaitojen ja motoristen taitojen harjoittelu”, kertoo Pirjo Aunio, Toimi ja Opi -tutkimuksen johtaja ja Helsingin yliopiston professori.

Tutkimustuloksia hyödynnetään Helsingissä varhaislapsuuden liikunnallisen elämäntavan edistämistyössä yhteistyössä päiväkotien, liikuntapalveluiden, leikkipuistojen, neuvoloiden ja muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.

Ilo kasvaa liikkuen: panostuksia pienten lasten liikuntaan

Liikkumisen puute on jo pitkään tunnistettu keskeiseksi terveysriskiksi ja elämänlaatua alentavaksi tekijäksi. Helsingin kaupunki nosti kaupunkilaisten liikkumisen lisäämisen strategiansa (2017-2021) yhdeksi kärkihankkeista, ja kymmeniä toimenpiteitä käynnistettiin arkiaktiivisuuden lisäämiseksi ja istumisen vähentämiseksi. Erityisesti kaupunki halusi panostaa pienten lasten ja lapsiperheiden mahdollisuuksiin liikkua, ja toimenpiteitä käynnistettiin laajasti päiväkodeissa, leikkipuistoissa, neuvoloissa ja liikuntapalveluissa. Jokainen Helsingin päiväkoti on myös liittynyt kansalliseen Liikkuva varhaiskasvatus -ohjelmaan.

”Varhaiskasvatuksessa sallimme liikkumisen ja autamme jokaista lasta iloitsemaan liikkumisesta. Istutamme siemenen, joka kasvaa ja kantaa aikuisuuteen saakka. Päiväkodissa, perhepäivähoidossa ja leikkipuistoissa liikutaan sisällä ja ulkona, yhdessä ja erikseen. Liikutaan pihalla, puistossa, metsässä, jumpassa, taideprojekteissa, musiikin tahdissa, laulaen ja leikkien turvallisissa olosuhteissa. Jos ilo kasvaa liikkuen, liikkumisen ilo se riemua tuottaakin”, toteaa varhaiskasvatuksen aluepäällikkö Raila Tiainen-Ala-Maunus.

Päiväkoteihin on hankittu runsaasti erilaisia liikuntavälineitä ja aktivoivia lattiateippauksia, joiden avulla jokaisella lapsella on mahdollisuus riittävän fyysiseen aktiivisuuden täyttymiseen ja liikkumisen iloon. Uusien välineiden lisäksi yli 4 000 varhaiskasvatuksen ammattilaista on osallistunut liikunnallisiin täydennyskoulutuksiin. Myös perheille suunnattu Anna arjen liikuttaa -kampanja tavoitti lapsiperheet laajasti neuvoloissa, päiväkodeissa, leikkipuistoissa ja liikuntapalveluissa.


Kuva: Jussi Hellsten, Helsingin kaupunki