Helsinki Education Week valtaa taas pääkaupungin marraskuussa

Helsinki Education Week järjestetään 4.–8.11.2019. Tapahtumakokonaisuus järjestetään toista kertaa ja se tekee näkyväksi helsinkiläisissä päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävää työtä. Viime vuonna viikon aikana järjestettiin yli 120 oppimiseen liittyvää tapahtumaa ympäri kaupunkia. Suuri osa ohjelmasta järjestetään yhdessä kansainvälisten oppimisen asiantuntijoiden ja kehittäjien kanssa.

”Olemme iloisia, että pääsemme taas tänäkin vuonna näyttämään pedagogisen osaamisemme suuremmalle ja kansainväliselle yleisölle. Olemme erittäin ylpeitä opetusalan ammattilaisistamme ja oppilaitoksissa tehtävästä työstä”, kertoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen.

Helsinki Education Week tarjoaa ohjelmaa eri ikäisille oppijoille ja kaikille oppimisesta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille. Tapahtuman kohderyhmänä ovat paitsi kansainväliset oppimisen asiantuntijat, myös suomalaiset ja ennen kaikkea helsinkiläiset opettajat, oppilaat ja vanhemmat.

Helsinki Education Weekin pääjärjestäjä on Helsingin kaupunki ja Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala. Tapahtuman virallinen yhteistyökumppani on HundrED.

Tapahtumaehdotuksia otetaan vastaan 31.5.2019 asti sivulla www.helsinkieducationweek.com/. Ohjelma tarkentuu syksyn aikana ja lisätietoja tapahtumasta saa Helsinki Education Weekin verkkosivulla. Tapahtumaa voi myös seurata Facebookissa www.facebook.com/helsinkieducationweek/.

Viikon aikana järjestetään myös HundrED Innovation Summit. Tapahtumassa julkaistaan sata kiinnostavaa koulutusinnovaatiota vuodelle 2020. Tilaisuuteen osallistuu noin 250 koulutusalan asiantuntijaa, innovaattoria ja rahoittajaa ympäri maailman. Vuonna 2018 tulijoita oli 37 eri maasta.

"Tavoitteenamme on mahdollistaa yhteistyö yli koulu- ja maarajojen. Tämä toteutuu hienosti osana Helsinki Education Weekiä, kun kansainväliset huippuasiantuntijat saavat mahdollisuuden toimia yhdessä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa," toteaa HundrEDin perustaja Saku Tuominen.

JAA