Suoraan sisältöön
A A A
Kuva: Kimmo Brandt

Haku joustavaan perusopetukseen meneillään

Helsingissä 7.–9.-luokkalaiset voivat hakea lukuvuodeksi 2018–2019 joustavan perusopetuksen (JOPO) luokalle. Hakuaika päättyy 31. maaliskuuta. JOPO-opiskelu on tarkoitettu nuorille, joiden koulunkäynti ei jostain syystä suju ja jotka ovat vaarassa jäädä ilman peruskoulun päättötodistusta.

JOPO-luokalla opiskellaan 10 oppilaan pienryhmissä, vuorotellen koulussa ja työpaikalla. Toiminnallisuus ja työpainotteinen opiskelu ehkäisevät opiskelumotivaation heikkenemistä ja koulusta putoamista. Opiskeluun kuuluu opintokäyntejä ja leirikouluja. Luokassa työskentelee opettajan lisäksi nuoriso-ohjaaja.

”JOPO-luokalla oppilasta autetaan löytämään omat vahvuutensa ja kehitetään elämänhallinnan taitoja ja opiskeluvalmiuksia. Tavoitteena on saada peruskoulun päättötodistus ja löytää nuorelle soveltuva jatkokoulutuspaikka,” sanoo erityissuunnittelija Taina Torniainen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta. 

JOPO-luokkia on Helsingissä neljässä koulussa: Haagan, Käpylän, Porolahden ja Vuoniityn peruskouluissa.

Hakeminen JOPO-luokalle

Joustavaan perusopetukseen voivat hakea vähintään14-vuotiaat 7.–9.-luokkalaiset, jotka näyttävät jäävän ilman päättötodistusta. Hakijalla on oltava peruskoulua jäljellä vähintään yksi vuosi ja hänen on oltava motivoitunut ja hyödyttävä toiminnallisista työtavoista.

Lisätietoa hakemisesta ja lomakkeet löytyvät JOPO-sivuilta

Valinnoista tiedotetaan viikolla 18.

Hakuaika JOPO-luokille on pääsääntöisesti kevätkaudella maaliskuussa, mutta vapaille paikoille voidaan ottaa oppilaita muinakin aikoina.  



JAA