Kuva: Konsta Linkola

Vastaamalla voit vaikuttaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä leikkipuistojen toiminnan suunnitteluun

Toivomme palautetta koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä leikkipuistojen alle kouluikäisten lasten toiminnasta. Palautetta voi antaa 18.1.2019 asti.

Koululaisten aamupäivä- ja iltapäivätoiminta

”Helsingissä yli 10 000 ykkös- ja kakkosluokkalaista osallistuu koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan. Toiminta on vakiintunutta Helsingissä ja sitä arvioidaan ja kehitetään mm. vuosittaisten asiakaskyselyjen perusteella. On tärkeää kuulla lasten ja vanhempien mielipiteitä ja toiveita”, sanoo leikkipuisto- ja iltapäivätoiminnan päällikkö Hanna Linna.  

Asiakaskyselyssä pyydetään palautetta sekä aamupäivä- että iltapäivätoiminnasta ja kerätään toiveita ensi kesän leikkipuistojen koululaisten kesälomatoiminnasta.

Aamu-ja iltapäivätoiminnan kysely


Leikkipuistojen alle kouluikäisten toiminta

Leikkipuistoissa järjestetään lapsiperheille monipuolista toimintaa kuten perheiden musiikkituokioita, perheliikuntaa, vauvaperheiden ja Kotoklubi Kanelin toimintaa.

Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa leikkipuistojen alle kouluikäisten leikkitoiminnan kerhojen ja pikkulapsiperhetoiminnan suunnitteluun sekä antaa toiveita kesäajan toiminnasta.

Lapsiperheiden kyselyyn pääset vastaamaan tästä


JAA