Kaksi ihmistä tutkailee pyörää pyöräkeskuksen edessä Kansalaistorilla.

Pyöräkeskus avasi ovensa Kansalaistorilla

Aikaisempina vuosina Kampissa ja Herttoniemessä palvellut pyöräkeskus avasi ovensa maanantaina 20.5. Baanan varrelle Kansalaistorille. Pyöräkeskus palvelee polkijoita syyskuun loppuun asti.

Halusimme tuoda pyöräkeskuksen palvelut näkyvälle paikalle lähemmäksi pyöräilijöitä. Uusi sijainti ja uudet tilat ovatkin jo ensimmäisen viikon aikana saaneet kiitosta asiakkailta ja ohikulkijoilta. Vuonna 2018 Baanaa pitkin polki lähes miljoona pyöräilijää, joten odotamme lukuisia vierailijoita uudelle pyöräkeskuksellemme, kertoo HKL:n suunnittelija Eeropekka Lehtinen.

Pyöräkeskus tarjoaa mahdollisuuden omatoimiseen pyörän huoltamiseen ammattilaisen opastuksella. Pyörän voi jättää halutessaan myös maksulliseen pikahuoltoon. Keskukselta saa lisäksi tietoa kaupunkipyöristä ja käytännön opastusta niiden käytöstä. Pyöräkeskukselta löytyy pumppauspiste ja oleellisimmat työkalut ketjuruoskasta nippeliavaimiin. Henkilökunnalta voi kysyä myös reittivinkkejä ja apua liikennesääntöihin.

Ensimmäisen viikon aikana pyöräkeskuksella onkin ollut hulinaa. Pyöräkeskuksella huollosta vastaavalla Arto Mäkisellä on touhua riittänyt.

– Kyllä täällä on jo ollut kuhinaa. On ollut yllättävää, kuinka vanhoilla pyörillä ajetaan. Jos pyörä on kovin iäkäs kannattaa varautua siihen, ettei varaosia välttämättä löydy kovin helposti. Yleisin ongelma polkijoilla on tyhjät kumit, ja välillä ihmiset hämmästyvät sitä, kuinka täyteen renkaat pitää pumppaa, Mäkinen pohtii.

Pyöräkeskusta kehitetään ja tavoitteena on, että tulevaisuudessa pyörien pesu sekä sähköpyörien lataus onnistuisi Kansalaistorin pisteellä.

Pyöräkeskus palvelee syyskuun loppuun asti maanantaista perjantaihin klo 9–17. Aiempina vuosina pyöräkeskus on palvellut Narinkkatorilla ja Herttoniemessä.

Pyöräkeskus on osa Helsingin kaupungin pyöräilyn edistämisohjelmaa. Pyöräkeskusten toiminnasta vastaa HKL. Kaudella 2019 toimintaa pyörittää Velo & Oxygen.


JAA