Piirroskuva raitiovaunusta, Kalasataman torneista ja matkustajasta

Oletko Kalasatamasta Pasilaan -hankealueen asukas tai käyttäjä? Vastaa kyselyyn!

Kalasatamasta Pasilaan -hanke kaipaa alueen asukkaiden ja käyttäjien tietoutta, kokemuksia ja ideoita suunnittelutyön tueksi. Vastaa siis kyselyyn ja jaa ajatuksesi! Voit kertoa, onko alueella esimerkiksi kauniita maisemapuita, epävirallisia mutta toimivia jalankulkuyhteyksiä, liikenteellisiä vaaranpaikkoja tai tarvetta lisätä roskiksia, pyöräpysäköintiä, penkkejä, puita tai muuta kaupunkivihreää.

Mahdollisuus osallistua asukasraatiin

Kyselyn avulla etsitään myös innokkaita jäseniä myöhemmin muodostettavaan asukasraatiin. Raatiin valitaan 20 jäsentä edustamaan monipuolisesti koko aluetta, ja valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Muutaman kuukauden välein kokoontuvalle asukasraadille esitellään suunnitelmia sekä tulossa olevia työvaiheita. Raadin kanssa käydään läpi muun muassa työnaikaiset liikennejärjestelyt, ja sen jäseniltä kerätään palautetta.

Vastaa kyselyyn tästä linkistä. Kysely on auki 30.11.2020 saakka. Kyselyn tulokset julkaistaan joulukuussa 2020.