Suoraan sisältöön
A A A

Uusi Lastensairaala aukeaa ensi viikolla

Uusi lastensairaala avaa ovensa Meilahdessa ensi viikolla. Ensimmäiset potilaat perheineen tulevat sairaalaan maanantaina 17. syyskuuta ja toiminta laajenee aina 26. syyskuuta asti. Lastensairaalassa työskentelee jatkossa noin tuhat ihmistä ja sen neljällä vuodeosastolla yöpyy keskimäärin 100 lasta joka yö.

Uudessa lastensairaalassa hoidetaan potilaita pääkaupunkiseudulta ja lisäksi kaikkialta Suomesta. HUSiin on keskitetty monien vaativien ja harvinaisten lastensairauksien hoito. Muun muassa lasten sydänkirurgia, elinsiirrot ja kantasolusiirrot siirtyvät Lastenklinikalta Uuteen lastensairaalaan.

– Uusi lastensairaala on rakennettu lapsia ja perheitä varten. Samalla se tarjoaa mahdollisuuden kehittää lääketieteellistä osaamista uusissa ja nykyaikaisissa tiloissa. Uuden lastensairaalan hieno arkkitehtuuri, uusin teknologia, taide ja inhimilliset arvot tekevät siitä huippusairaalan, sanoo toimialajohtaja Jari Petäjä.

Lastensairaalassa vanhemmat voivat olla mukana kaikissa tiloissa ja toiminnoissa ympäri vuorokauden. Suurin osa potilashuoneista on yhden hengen huoneita. Vanhemmille on sairaalassa yhteinen vanhempainhuone. Lisäksi vuodeosastoilla on tilat vanhempien käyttöön.

Lapsilla on mahdollisuus leikkiin osastoilla ja vastaanotoilla. Sairaalan leikkiosastolla on muun muassa sairaalaleikki-huone, ateljee, aistihuone ja opetuskeittiö sekä nuorten musiikkihuone. Sisääntuloaulassa on meriakvaario, ja mediaseinään lapset voivat skannata värittämiään kaloja.

Sairaalan on lahjoitettu merkittävä määrä taidetta. Teokset on suunniteltu sairaalaa varten.

Ensimmäistä kertaa Suomessa sairaalaympäristöön on suunniteltu rauhoittava äänimaailma. Odotustiloissa on mahdollisuus kuulostella muumitarinoiden inspiroimia äänimaailmoja viidakon huhuilijoista avaruuden lauluun.

– Taiteen ja leikin avulla voidaan tarjota lapsille ja perheille ympäristö, joka edesauttaa paranemista ja vähentää pelkoa, kertoo projektipäällikkö, lastenlääkäri Pekka Lahdenne.

Uudessa lastensairaalassa on myös paljon uutta teknologiaa. Digitaalisten ratkaisujen avulla parannetaan tiedonkulkua ja sujuvoitetaan palvelua.

Potilaat esimerkiksi valitsevat ilmoittautumisen yhteydessä avatar-hahmon, joka johdattaa heidät eteenpäin sairaalassa. Avatarin avulla potilaat kutsutaan vastaanotolle, ja hahmo näkyy esimerkiksi vuodeosastolla potilashuoneen ovessa. Hahmon avulla vanhemmat tietävät, missä vaiheessa lapsen leikkaus on ja milloin lapsi on siirtynyt heräämöön.

– Olemme pyrkineet luomaan sairaalan, joka mahdollistaa jatkuvan kehityksen niin lääketieteessä kuin potilaiden palvelussa,  Lahdenne sanoo.

Päiväkirurgian määrää lisätään uudessa sairaalassa. Lähes kaikki potilaat tulevat leikkaukseen suoraan kotoa. Vanhemmat saavat samalla olla yhä enemmän lapsen mukana toimenpiteiden eri vaiheissa.

Lisää aiheesta
HUS

JAA