Katutaide on ollut vuodesta 2017 runsaasti esillä Itä-Pasilan kaduilla. Jatkossa urbaania taidetta voi nähdä myös sisätiloissa. Kuva: Helsinki Urban Art

Urbaanin taiteen keskus avataan perjantaina Itä-Pasilassa

Pasilan kaupunkitaidekeskus avataan perjantaina 14. kesäkuuta Kasöörinkadulla Itä-Pasilassa. Keskuksen ensimmäisessä näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Jukka Peltosaaren maalauksia, veistoksia ja taidegrafiikan vedoksia.

Jukka Peltosaaren töissä näkyy vaikutteita sarjakuvista, graffitista ja katutaiteesta. Töiden tyyli on usein värikkään graafinen ja ilmaisu vaihtelee pelkistetystä runsaaseen. Peltosaari käsittelee töissään ihmisen sisäistä ja ulkoista maailmaa ja näiden vuorovaikutusta. Näyttelyn avajaisia vietetään Pasilan kaupunkitaidekeskuksen avajaisten kanssa perjantaina 14. kesäkuuta kello 17 – 20 osoitteessa Kasöörinkatu 3. 

Kokonaan urbaanille taiteelle omistetussa paikassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, työpajoja ja tapahtumia. Pasilan kaupunkitaidekeskus toimii myös tukikohtana alueella toteutettaville taideprojekteille.

Katutaiteen tekemistä pääsevät kokeilemaan myös Pasilan taidekeskuksen kävijät, sillä yksi huoneista on tarkoitettu graffiti- ja katutaidetyöpajoille. Kävijätkin pääsevät maalaamaan siellä suoraan seinille!  

Pasilan kaupunkitaidekeskus on auki torstaista perjantaihin kello 12 – 18, lauantaina kello 13 – 16 sekä tapahtumien aikaan. Jukka Peltosaaren näyttely on avoinna 3. elokuuta saakka.

Lisää aiheesta:
Katutaideteosten lista Itä-Pasilassa 2007-2018, Helsinki Urban Art
Jukka Peltosaaren teoksia


JAA