Stadin AO:n opiskelija Natalie Hayashi tähtää tarjoilun suomenmestaruuteen.

Stadin ammatti- ja aikuisopisto kisaa suomenmestaruudesta seitsemässä ammattitaitolajissa

Kymmenen Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijaa kisaa oman alansa suomenmestaruudesta Jyväskylässä toukokuussa järjestettävissä ammatillisen koulutuksen Taitaja2020 –tapahtumassa.

Valtakunnalliseen Taitaja2020-finaaliin osallistuu lähes 350 kilpailijaa 11.-14. toukokuuta. Finaalissa on kaikkiaan 44  kilpailulajia rakentamisen, ravitsemuspalveluiden, auto- ja kuljetustekniikan, teollisuuden, palveluiden sekä informaatio- ja viestintäteknologian aloilta.  Stadin AO on mukana seitsemässä kilpailulajissa: CAD-suunnittelussa, mediatekniikassa, mediasuunnittelussa, hiusmuotoilussa, vaatteenvalmistuksessa, maalauksessa ja tapetoinnissa sekä tarjoilussa.

Vaikka finaaliin on vielä aikaa, jokainen Helsingistä Jyväskylään lähtevä kilpailija kertoo jo odottavansa finaaliviikkoa innostuneena. Finaalitehtävien kuvaukset julkaistaan puolitoista kuukautta ennen kilpailua. Siihen saakka harjoitellaan ja hiotaan oman alan perusasioita.

Ammattitaidon suurtapahtuma tarjoaa opiskelijoille ammattiosaamisen vahvistamisen lisäksi uusia kokemuksia ja verkostoja. Tapahtuma kiinnostaa ammatillisen koulutuksen parissa työskentelevien asiantuntijoiden lisäksi ammatinvalinnan edessä olevaa yleisöä. Tapahtumaan on saapunut vuosittain kymmeniätuhansia kävijöitä. Jyväskylään odotetaan 40 000 kävijää.

Taitaja on Suomen suurin vuosittainen ammatillisen koulutuksen tapahtuma. Tapahtuman teemoina ovat yrittäjyys, kestävä kehitys, työkyky ja työhyvinvointi ammatillisessa koulutuksessa.

Viime vuonna Taitaja-tapahtuma järjestettiin Joensuussa. Helsingin vuoro järjestää tapahtuma tulee vuonna 2030. Tapahtuman taustaorganisaationa toimii Skills Finland ry. Se myös valmentaa ja lähettää Suomen maajoukkueen kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin.

Lisää aiheesta
Stadin AO: Stadin AO:n Taitaja-finalisteilla fiilikset korkealla
Taitaja2020 11.–14.5.2020 Jyväskylä
Skills Finland

Kuva: Stadin AO

JAA