Bussi 88 odottaa Herttoniemen laiturillla lähtöä Laajasaloon.

Laajasalolaiset toivovat liikenteen nopeuttamista Herttoniemen suuntaan

Herttoniemen terminaalin kehittäminen sekä Kruunuvuorenrannan ja Helsingin keskustan välisen lauttaliikenteen edistäminen nousivat esille HSL:n syksyllä Laajasalon asukkaille teettämässä kyselyssä.  Myös uudet reittivaihtoehdot esimerkiksi Pasilan suuntaan olisivat laajasalolaisten mielestä tarpeen.

Laajasalon asukkaiden matkat suuntautuvat etenkin alueille, joissa on paljon työpaikkoja. Työ- ja opiskelupaikoissa korostuvat Helsingin keskusta sekä Meilahti, Pasila, Kallio, Kalasatama, Vallila ja Meilahti. Myös Herttoniemeen, Itäkeskukseen, Otaniemeen, Ruoholahteen ja Malmille tehdään runsaasti työmatkoja. Merkittävä osa matkakohteista sijaitsee raiteiden äärellä.

Pääosin Laajasalossa ollaan tyytyväisiä nykyiseen liikenteeseen, mutta toiveitakin on, etenkin liikenteen nopeuttaminen Herttoniemen suuntaan.

Laajasalolaiset toivoivat myös nykyistä tiheämpiä vuorovälejä, samoin parannuksia yöliikenteen tarjontaan sekä liikennöinnin luotettavuuteen.

HSL kertoo keskittyvänsä lähiaikoina etenkin kasvavien alueiden joukkoliikenteen nopeuttamiseen. Tilannetta vaikeuttaa se, että Laajasalossa rakennetaan parhaillaan paljon, joten bussit joutuvat kulkemaan poikkeusreittejä. Reilut 90 prosenttia vastaajista haluaa nopeampia yhteyksiä Herttoniemeen. HSL on ottanut tämän toteuttamisen tavoitteekseen. Myöhemmin on tulossa vielä erillinen asukaskysely Herttoniemeen suuntautuvan liikenteen vaihtoehdoista.

Kyselyyn vastasi yli 2500 laajasalolaista. Tuloksia käytetään joukkoliikenteen suunnitteluun.

Lisää aiheesta
Laajasalon linjastosuunnitelma
HSL