Esiintyjien kuvia / Kuvat Maarit Kytöharju, Jaakko Paarvala ja Vanessa Riki

Kaupunginorkesterin Kohtaamisia-klubin syyskausi alkaa

Helsingin kaupunginorkesterin Kohtaamisia-klubi käynnistyy perjantaina 6. syyskuuta. Klubi on luovien ideoiden ja yllättävien kohtaamisten areena, esiintyjinä HKO:n muusikot ystävineen. Maksuton ja kaikille avoin Kohtaamisia-klubi järjestetään Musiikkitalon Päälämpiössä perjantaisin noin kerran kuussa.

Ohjelma alkaa illan konsertin jälkeen noin kello 21. Kahvila palvelee 22.30 saakka.

Approaching Bach
pe 6.9. klo 21

Syyskauden avauskonsertin sukelletaan kaanonin maailmaan. Suomen ensiesityksenä kuullaan australialaisen Brett Deanin teos Approach, joka on sävelletty johdannoksi Bachin kuudenteen Brandenburgilaiseen konserttoon. 

Perinpohjin, Berio
pe 20.9. klo 21

Sikäli kun Berion kansanlaulujen on väitetty haastavan kuulijaa, olemme me, neljä pelimanniparkaa, haastamassa itseämme muusikoina ja sovittajina. Kuinka nämä laulut voisivat käsissämme syntyä uudelleen, meille ominaisina, samalla kuitenkin ilolla tervehtien alkuainetta, josta nykyisiin versioihin on mestari Berio päätynyt? 

Perinteiden äärellä
pe 4.10. klo 21

Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorviryhmä esittää saksalaisia romantiikan ajan kappaleita ja perinteisiä suomalaisia teoksia käyrätorviyhtyeelle.

Silta
pe 1.11. klo 21 

HKO:n konserttimestari Jan Söderblom tuo suunnittelemansa Kauniaisten musiikkijuhlien nimikkokokoonpanon, Grani-kvartetin, taiteilijat Kohtaamisia-klubille. Missy Mazzoli (1980-) on oman sukupolvensa palkituimpia yhdysvaltalaissäveltäjiä. Hänen klubilla kuultava teoksensa Harp and Altar on saanut inspiraationsa Brooklyn Bridgestä.  

Umo Helsinki ensemble: Cinema Italiano
pe 29.11. klo 21

Trumpetisti Tero Saartin luotsaama UMO Helsinki Ensemble vie kuulijansa unohtumattomalle mielikuvitusmatkalle suurten tunteiden ja elokuvien Italiaan. Kokoonpano tarttuu kunnianhimoisesti rakastettujen elokuvasäveltäjien Ennio Morriconen ja Nino Rotan ikuisiin kappaleisiin.

Lisää aiheesta:

Kaupunginorkesterin tiedote

JAA