Matkustajia metrossa maskit kasvoillaan.

Joukkoliikenteen matkustajamäärien rajoitukset päättyvät sunnuntaihin

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin matkustajamäärien rajoitukset ovat voimassa viimeistä päivää sunnuntaina 25. huhtikuuta. Syynä on alueen parantunut koronatilanne. Helsingin seudun liikenne kulkee kokonaisuudessaan HUS-alueella.

HSL haluaa kuitenkin edelleen muistuttaa turvallisesta matkustamisesta. Joukkoliikenteessä on voimassa maskipakko kaikille 12 vuotta täyttäneille matkustajille. Lisäksi on edelleen tärkeää pitää huolta hyvästä käsihygieniasta ja pitää riittävää etäisyyttä muihin ihmisiin mahdollisuuksien mukaan.

Matkustajamäärien rajoitukset tulivat HSL:n liikenteessä voimaan 27. maaliskuuta. Rajoitusten voimassaolon aikana liikennevälineiden kyydissä sai olla korkeintaan 50 prosenttia niiden suurimmasta sallitusta matkustajamäärästä.

HSL:n matkustajamäärät ovat olleet kuitenkin huomattavasti tätä alhaisempia – esimerkiksi metrossa suurin yksittäisen vuoron täyttöaste on ollut korkeimmillaankin runsaat 30 prosenttia maksimikapasiteetista.

Lisää aiheesta:

HSL

Traficom

Kuva: Lauri Eriksson, HSL.