Kontteja Vuosaaren satamassa.

Helsingin satamassa tavaravienti vilkasta – matkustajaliikenne hitaasti toipumassa

Rahtiliikenne Helsingin satamien kautta kulkee vilkkaasti. Erityisesti vienti vetää hyvin. Sen sijaan laivamatkustus ei ole matkustusrajoitusten helpottamisesta ja koronarokotuskattavuuden noususta huolimatta vilkastunut odotetulla tavalla.

Tammi-syyskuussa Helsingin sataman linjaliikenteessä, ts. aikataulujen mukaan kulkevassa säännöllisessä laivaliikenteessä oli vain 2,3 miljoonaa matkustajaa. Näistä valtaosa kulki Helsingin ja Tallinnan välisellä reitillä. Matkustajamäärä laski 43,1 prosenttia jopa edellisestä, koronan heikentämästä vuodesta. Merimatkustus on kuitenkin lähtenyt asteittain palautumaan koronapandemian seurauksista, joskin hitaasti. Merkittävää matkustajaliikenteen vilkastumista odotetaan ensi vuonna.

Laivaliikenne Helsingin ja Tukholman välillä alkoi jälleen kesäkuun puolivälissä. Kansainvälinen risteilyliikenne Helsingissä pääsi käynnistymään elokuun ensimmäisellä viikolla, kun kaupunkiin saatiin ensimmäinen risteilyalus sitten vuoden 2019.

Tulos jäämässä tappiolliseksi

Pandemian seuraukset matkustamiseen vaikuttavat yhä Helsingin Satama Oy:n taloustilanteeseen voimakkaan negatiivisesti. Yhtiön tammi-syyskuun liikevaihto oli 49 miljoonaa euroa, mikä on 3,5 miljoonaa euroa (-7 %) edellisvuoden vastaavaa aikaa pienempi.

Vuoden 2021 liikevaihdoksi arvioidaan 67,8 miljoonaa euroa, ja tulos jäänee toista vuotta peräkkäin tappiolliseksi.

Tavaravienti on kuitenkin vauhdissa. Tammi–syyskuussa Helsingin sataman kautta kulkeneen tavaran kokonaismäärä oli 10,6 miljoonaa tonnia (+7,9 %).

– Vuoden lopulla hätyytellään ennätystasoja, jos tämä tavaraliikenteen erinomainen tahti jatkuu, arvioi Jukka Kallio, Helsingin Satama Oy:n rahtiliiketoiminnasta vastaava johtaja.

Lisää aiheesta
Helsingin Satama

Kuva: Jarmo Vehkakoski/HelSa