Automooring ottaa imukupeilla kiinni laivan kyljestä.

Laivojen automaattisen kiinnityksen käyttöönotto on säästänyt aikaa ja ympäristöä

Hiilineutraalius on Helsingin Satamalle keskeinen tavoite. Tämä tarkoittaa sitä, että satama ohjaa ja auttaa yhteistyökumppaneitaan karsimaan omia päästöjään. Yksi tärkeä askel tässä työssä on ollut automooring-laitteiston eli laivojen automaattisen kiinnityksen käyttöönotto.

Kun Tallinnasta kohti Helsinkiä matkaava Tallink Megastar ohittaa Pihlajasaaren, on kapteeni Vahur Sõstran keskeinen työväline tabletti. Hän varmistaa ohjaustabletiltaan, että Länsisataman automooring-järjestelmä on tunnistanut saapuvan aluksen. Aluksen havaittuaan automooring-järjestelmä alkaa valmistautua kiinnittämään sen laituriin. Laitteisto asettaa imukuppimaiset tarraimensa oikeaan asentoon. Kullekin laivalle on järjestelmässä omat asetuksensa.

Automooring otettiin Länsisatamassa käyttöön maaliskuussa 2017. Tavoitteena oli paitsi lisätä turvallisuutta myös nopeuttaa alusten kiinnitystä ja irrotusta sekä vähentää melua ja päästöjä.

Kun laiva saadaan kiinnitettyä, purettua, lastattua ja irrotettua satamasta nopeammin, jää sille enemmän aikaa merimatkaan. Näin alus voi ajaa hitaammin, mikä säästää polttoainetta ja tuottaa vähemmän päästöjä. Päästöjä karsii myös se, että automooringin ansiosta laivan pääkone voidaan sammuttaa hieman aikaisemmin satamaan tultaessa ja käynnistää vasta hyvin lähellä laivan lähtöhetkeä.

Länsisatamaan on tulossa pian lisää automooring-teknologiaa. Laitteisto saadaan vuodenvaihteen 2020–2021 tienoilla toimintaan myös laiturilla, jota Eckerö Line käyttää. Eckerö Linen M/S Finlandia käy Länsisatamassa kolme kertaa päivässä.

Lisää aiheesta:

Kuva: Helsingin Satama.