Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittaa uusia rajoituksia yleisötilaisuuksiin

| Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Epidemiatilanne pääkaupunkiseudulla on edelleen heikentynyt. Erityisesti rokottamattomat aikuiset ylläpitävät epidemiaa korkealla tasolla ja tartuntojen ilmaantuvuus on jatkanut nousuaan. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on voimassa yleisötilaisuusrajoituksia koskien sisätilojen seisomakatsomoita ja yhteislaulutilaisuuksia.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä katsoo, että edellä mainittuja laajempien yleisötilaisuuksia ja asiakastiloja koskevien rajoitusten tekeminen on kuitenkin välttämätöntä heikkenevän koronatilanteen hillitsemiseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakyvyn, mukaan lukien sairaala- ja tehohoidon kapasiteetin turvaamiseksi. HUSin alueella joudutaan tällä hetkellä päivittäin perumaan useita tehohoitoa vaativia leikkauksia.

Sisätilojen yleisötilaisuuksiin on pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän näkemyksen mukaan syytä tehdä varsin matala kokonaiskapasiteettirajaus, koska suuremmissa tiloissa yleisömäärä voi jäädä viruksen leviämispotentiaalin kannalta liian suureksi. Siksi koronaryhmä suosittaa kokonaiskapasiteettirajausta 20 henkilöön, jos toiminnanharjoittaja ei edellytä osallistujilta koronapassia.

Rajoitusten suositellaan jatkuvan vuodenvaihteen yli, jotta joulun ja vuodenvaihteen tapahtumat tulevat rajoituksen piiriin. Toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus välttyä rajoituksilta ottamalla käyttöön koronapassi.

Rajoitukset koskisivat myös lasten ja nuorten tilaisuuksia, mutta alle 16-vuotiaiden lasten osallistumista yleisötilaisuuksiin ei rajoitettaisi, vaikka järjestäjä ottaisi käyttöön koronapassin.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kehottaa ihmisiä hakeutumaan viipymättä koronarokotukseen, jos rokotesuoja on vielä puutteellinen. Rokotusaikoja ja rokotteita on hyvin saatavilla.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä valmistelee paikallista päätöksentekoa

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto perustivat pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän 10. syyskuuta 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan ryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.

Ylimmästä johdosta koostuva ryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää pääkaupunkiseudulla koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.

Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia.

Lisätiedot:

Helsingin kaupunki: pormestari Juhana Vartiainen / erityisavustaja Teresa Salminen puh. + 358 40 865 6961
Espoon kaupunki: kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä / kaupunginjohtajan sihteeri Stina Astala, puh. +358 43 826 5244
Vantaan kaupunki: kaupunginjohtaja Ritva Viljanen / kaupunginjohtajan sihteeri Annamaija Vihervirta, puh. +358 40 527 4565
THL: tutkimusprofessori Hannu Kiviranta, puh. +358 29 524 6361
Etelä-Suomen aluehallintovirasto: aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, puh. +358 295 016 564
HUS: vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä / johdon sihteeri Jaana Niinivaara, puh. +358 50 427 2013

Tämä tiedote julkaistaan mahdollisimman pian Hel.fi-sivustolla käännösversiona ruotsiksi ja englanniksi.