Koronavirustartuntoja myös Helsingissä hoivapalveluissa - tartuntojen leviämistä estetään kaikin tavoin

| Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Koronavirustartunnan on saanut yhteensä 26 asukasta. Heistä on menehtynyt yhdeksän.

Tartuntatapauksissa tärkeää estää taudin leviäminen

Tartunnasta epäillyt asukkaat pidetään erillään muista asukkaista ja heidän vointiaan seurataan tehostetusti. Heidät hoidetaan omassa huoneessa. Samalla kuitenkin huolehditaan, että asukkaan turvallisuuden tunne säilyy ja että hän ei koe itsenään yksinäiseksi. Pidämme myös tiiviisti yhteyttä sairastuneen läheisiin.

Tartuntatilanteisessa henkilökunta käyttää henkilösuojaimia, muun muassa suu-nenäsuojainta ja suojatakkia. Lisäksi koko yksikössä tehostetaan käsihygieniaa ja siivousta. Noudatamme tartuntatilanteissa STM:n ohjeita henkilösuojainten käytöstä.

Helsingissä on myös linjattu, että teemme hoivapalveluissa matalalla kynnyksellä sekä asukkaiden että henkilöstön koronavirustestauksia, jotta saisimme tartunnoista tiedon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

”Eristämistoimenpiteet saattavat ymmärrettävästi aiheuttaa asukkaille epämukavuutta ja heidän läheisilleen huolta. Yritämme kaikesta huolimatta tarjota asukkaille mahdolisimman turvallista hoivaa”, sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja Seija Meripaasi kertoo.

Helsingillä on noin 4 410 ympärivuorokautisen hoivapalvelun paikkaa. Näistä hieman yli puolet on kaupungin omissa yksiköissä ja puolet ostopalveluyksiköissä.

Lisätietoja: sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtaja Seija Meripaasi,
p. 09 310 52 482, seija.meripaasi@hel.fi