Koronarokotuksen saa Helsingissä helposti ja rokotus kannattaa ottaa nyt

| Helsingin kaupunki, sosiaali- ja terveystoimiala

Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkärin Timo Lukkarisen mukaan rokotukseen kannattaa hakeutua nyt, jos rokotusta ei ole vielä ottanut.

- Vaikka testeihin hakeudutaan aiempaa vähemmän, tapausmäärät ovat silti nousussa. Korona leviää erityisesti rokottamattomien keskuudessa ja korostuu nyt yhteiskunnan edelleen avautuessa, Lukkarinen kertoo.

- Joku saattaa ajatella, että kyse on omassa ikäryhmässäni "flunssasta", mutta näin ei ole. Myös nuoria aikuisia ajautuu ajoittain aina tehohoitoon saakka, Lukkarinen lisää.

- Rokotus suojaa erittäin hyvin koronaviruksen aiheuttamilta vakavilta tautimuodoilta, Lukkarinen muistuttaa.

THL:n mukaan rokottamattomat 12−79-vuotiaat ovat joutuneet koronavirustartunnan vuoksi sairaalahoitoon 14 kertaa useammin kuin saman ikäryhmän kaksi kertaa rokotetut. Syyskuussa sairaalahoitoon joutuneista 74 prosenttia oli rokottamattomia. Sairaalahoitoon joutumisen riski on ollut suurin 50−79-vuotiailla, rokottamattomilla henkilöillä, ja 18-kertainen ikäryhmän kaksi kertaa rokotettuihin nähden.

Helsinkiläiset käyneet rokotuksissa hieman muuta maata aktiivisemmin

Tällä hetkellä Helsingissä ensimmäisen annoksen on saanut 12 vuotta täyttäneistä ja tätä vanhemmista 85 prosenttia ja molemmat annokset 78 prosenttia. Koko maan osalta rokotuskattavuus on ensimmäisen annoksen osalta 84,5 prosenttia ja molempien annoksien osalta 74,1 prosenttia.

Lukkarinen kiittää helsinkiläisiä aktiivisesta rokotuksiin hakeutumisesta ja kannustaa edelleen rokottamattomia rokotuksen ottamaan.

- Helsingissä on hakeuduttu hyvin rokotuksiin, mutta vielä on varaa parantaa rokotuskattavuutta, Lukkarinen sanoo.

- Pop-upeissa on käynyt 500-1200 henkilöä viikossa. Tätä enemmänkin voisimme pop-upeissamme rokottaa, Lukkarinen lisää.

Messukeskuksen rokotuspiste siirtyy Kannelmäkeen

Messukeskuksen rokotuspiste palvelee viimeistä päivää tulevana perjantaina 15.10. Rokotuspiste siirtyy Kannelmäkeen ja avaa ovensa 18.10. Kannelmäen rokotuspiste on osoitteessa Kaustisenpolku 6 A. Myös Kannelmäen rokotuspisteeseen voi hakautua ilman ajanvarausta. Halutessaan voi varata myös ajan.

- Messukeskus on toiminut rokotuspisteenä erinomaisesti, mutta valitettavasti emme enää saaneet jatkettua tilan vuokrasopimusta, Lukkarinen kertoo.

Lisätietoja koronarokotuksista: koronarokotus.hel.fi   

Lisätietoja pop-up-rokotuspisteistä: www.hel.fi/sote/koronarokotus-fi/rokotuspisteet/pop-up-pisteet/

Lisätietoja: terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen, p. 09 310 42700