Kallion kirjaston pyörälähetti toimittaa kuntoiluvälineitä kotiovelle 8.7. alkaen

| Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala

Liikuntavälineitä voi tilata soittamalla tai lähettämällä sähköpostia Kallion kirjastoon. Pyörälähettipalvelu toimii ainakin Munkkiniemen, Kallion, Oulunkylän, Pasilan, Viikin ja keskustan alueilla. Mahdollisuutta kuljetukseen omalle asuinalueelle voi kysyä Kallion kirjastosta.

Palvelu on suunnattu asiakkaille, joiden liikkuminen on koronaepidemian aikana hankalaa tai rajoitettua. Palvelulla halutaan varmistaa, että myös riskiryhmiin kuuluvat voivat lainata kuntoilu- ja jumppavälineitä kirjastosta. Lähettipalvelun toivotaan tavoittavan myös sellaisia asiakkaita, jotka eivät ole aikaisemmin kuntoiluvälineiden lainauspalveluita löytäneet tai eivät ole pystyneet niitä hyödyntämään.

Välineiden laina-aika on kaksi viikkoa, jonka jälkeen lähetti noutaa palautettavat välineet takaisin kirjastoon. Liikuntavälineiden käytön turvallisuus varmistetaan siten, että kaikki välineet desinfioidaan käyttöjen välissä ja henkilökunta käsittelee niitä hanskat käsissä. Asiakkaan ovella asioidessa lähetillä on kertakäyttöhanskat ja suusuoja.

Kirjaston pyörälähettipalvelu on yksi Sitran järjestämän Kesätöitä kiertotaloudesta -ideakilpailun kymmenestä voittajasta. Kilpailussa etsittiin kesällä 2020 toteutettavia, kiertotaloutta edistäviä hankkeita, jotka työllistävät nuoren tai vanhemman kesätyöntekijän. Voittajiksi valitut hankkeet pystyivät palkkaamaan Sitran rahoituksella kesätyöntekijän hankkeen toteuttamiseksi.