Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi HKL:n yhtiöittämisen

| Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

HKL:n toiminnan yhtiöittämisellä voidaan saavuttaa investointien tarkoituksenmukaiseen toteuttamiseen ja rahoittamiseen, toiminnan läpinäkyvyyteen ja tehokkuuteen, osaamisen vahvistamiseen sekä seudullisten ratkaisujen edistämiseen liittyviä hyötyjä.

Yhtiöittäminen mahdollistaa Vantaan kaupungin mukaantulon yhtiön omistajaksi. Yhtiön osakkaina voivat tulevaisuudessa olla myös Espoo ja muut Helsingin seudun kunnat, joilla on yhtymäkohtia seudulliseen raitioliikenteeseen. Suunnitelman mukaan kaupunkiliikenneyhtiö aloittaisi varsinaisen toimintansa vuoden 2022 alussa.

Kottby lågstadieskolalle sekä päiväkoti Pelimannille ja Tiukulle uudet tilat

Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi Kottby lågstadieskolan korvaavan uudisrakennuksen hankesuunnitelman ja päiväkoti Pelimannin ja Tiukun uudisrakennuksen hankesuunnitelman.

Kottby lågstadieskola toimii tällä hetkellä kahdessa toimipisteessä. Korvaavan uudisrakennushankkeen myötä koulun käyttöön saadaan ajanmukaiset ja viihtyisät tilat nykyisen opetussuunnitelman mukaisen toiminnan järjestämiseen. Rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana noin 23 miljoonaa euroa.

Pelimannin ja Tiukun päiväkodin uudisrakennus nousee Kannelmäen Pelimannintien ympäristöön. Päiväkoti toimii nyt 190-paikkaisena kahdessa toimipisteessä. Uudisrakennuksen tilat suunnitellaan noin 210 lapselle. Hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

Satu Järvenkallas kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan virkaan

Kaupunginvaltuusto päätti ottaa Satu Järvenkallaksen Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtajan virkaan seitsemän vuoden määräajaksi. Parhaillaan toimialajohtajan viransijaisuutta hoitava Järvenkallas on työskennellyt Helsingin kaupungin varhaiskasvatusjohtajana vuodesta 2013 alkaen.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja toimii kasvatus- ja koulutuslautakunnan, sen jaostojen sekä toimialan apulaispormestarin esittelijänä. Toimialajohtajan tehtävänä on johtaa organisaationsa henkilöstöä, toimialan toimintaa ja hallintoa sekä vastata toimialan uudistumisesta. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla työskentelee noin 14 000 työntekijää.

Uusi luottamushenkilötoimielin sote-uudistusta varten

Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös kaupungin hallintosäännön muuttamisen määräajaksi uuden luottamushenkilötoimielimen perustamiseksi. Uusi luottamustoimihenkilöelin on kaupunginhallituksen jaostoksi sijoittuva sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistusjaosto. Sen tehtävänä on sote-uudistuksen toimeenpanon ohjaaminen.

Uusille hyvinvointialueille valitaan aluevaaleissa poliittiset luottamushenkilöelimet, aluevaltuustot alkuvuodesta 2022. Helsinki jatkaa laissa säädetyn erillisratkaisun mukaisesti ainoana kuntana järjestämisvastuussa sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä pelastustoimessa. Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja, vaan kaupunginvaltuusto toimii Helsingissä aluevaltuustoa vastaavassa asemassa.

Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä

Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi