Suoraan sisältöön

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua etäpalaverikäytännöistämme?


19.10.2020

Kenelle palaverien suuri määrä on ollut ongelma, etätyön myötä ongelmasta on luultavasti tullut entistäkin suurempi: palaverien välille ei välttämättä jää edes minuutin taukoa, ja niitä tuntuu kertyvän kalenteriin aiempaa enemmän. Kalenterinhallinta tarkoittaa monella kalenterin hallintaa, mutta välillä kalenteri voi hallita työntekijää.


Korvaako palaverien määrä laadun?

Jos jokaisella kaupungin työntekijällä on joka viikko tunnin palaveri, niihin kuluu kaupungilla viikoittain yli 20 henkilötyövuotta. Palaverit voivat olla tarpeettomia, ja toisaalta johtamisessa sekä monessa asiantuntijatyössä yhteinen keskustelu ja pohdinta ovat keskeinen työväline. Laadukkaat palaverit ovat ilmeinen menestystekijä.

Koronaviruksen takia lisääntyneen etätyön myötä palaverikäytännöt ovat myös entistä painokkaampi mielekkyys- ja kuormitustekijä. Suoritteiden, työntekijöiden sairauspoissaolojen ja työtapaturmien sekä asiakaspalautteen seuraaminen ovat nykyhallinnon arkipäivää, mutta kuinka monessa organisaatiossa seurataan vastaavalla tavalla palavereja? Niiden määrää, kestoa, laatua sekä kerätään järjestelmällisesti osallistujien näkemyksiä palaverien tarkoituksenmukaisuudesta? 


Kokousten rakennetta saa ravistella

Palaverikäytäntöjä ympäröivä hiljaisuus ei sikäli ole yllättävää, sillä on monia syitä olla puhumatta palaverikäytännöistä. Niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin, palaverikäytäntöjen tarkoituksenmukaisuus ja oman osallistumisen tarpeellisuus ovat pelkoa ja syyllisyyttä herättävä keskustelunaihe. Moni kärsii palaveriahdistuksesta ja -syyllisyydestä: Jos skippaan palaverin, katsotaanko, etten arvosta asiaa ja muita siihen kutsuttuja? Vaikeutuisiko yhteistyö heidän kanssaan jatkossa?

Muusikkovitsin mukaan bassosoolo on kuin ukkonen – sen voi ennustaa, mutta sitä ei voi estää. Palaverit muodostuvat helposti rituaaleiksi, ja niihin liittyy myös vanhakantaista johtamisen symboliikkaa. Ajatellaan, että hierarkiassa korkeimmalla olevan kuuluu ”johtaa puhetta” kuin eduskunnassa tai oikeuden istunnossa ikään.

Ei ole lainkaan hämmästyttävää, jos kysymyksen ”voisimmeko hieman pohtia palaverikäytäntöjämme” esittäminen tuntuu ahdistavalta. Kysymyksellä kyseenalaistaa organisaation perinteitä, ja palaverin puheenjohtaja voi kokea sen henkilökohtaisena tai asemaansa kohdistuvana hyökkäyksenä. Kun aiheesta keskustellaan oman esihenkilön kanssa, rivien väleistä aukeaa myös työn tavoitteita, priorisointia ja itseohjautuvuutta koskevia kysymyksiä. Kun puhumme palavereista, puhumme paljon laajemmasta asiasta kuin vain yhdestä puolitoistatuntisesta. 


Riko palavereihin liittyvä tabu!  

Sikäli kun osallistumisen tarpeellisuudesta on vaikeasti tavoitettavaa erimielisyyttä, kyse voi olla korostuneen asiakeskeisestä suhtautumisesta palavereihin – ajattelemme, että palavereihin osallistuminen riippuu vain kokouksen agendasta ja omasta tehtäväkentästä sekä substanssiosaamisesta.

Palaverit ovat kuitenkin myös usein jännitteisiä vuorovaikutustilanteita, ja minut voidaan haluta paikalle vuorovaikutustaitojeni takia. Ehkä kysyn rohkeasti osuvia kysymyksiä, sovittelen vastakkaisia kantoja tai esitän inspiroivia ajatuksia. Vaikka koulutus ja ammattinimike antaisivat ymmärtää muuta, vuorovaikutus voi olla päätyö: yhdessä muiden kanssa pohtimalla ja ideoimalla viedään asioita eteenpäin.

Niin tehokkuuden kuin työhyvinvoinninkin nimissä on korkea aikaa murtaa palavereihin liittyvä tabut ja vapauttaa itsemme (etä)palaverivankeudesta. Palaverit ovat kuitenkin yhteisomistuksessa oleva työväline, josta on käytävä rohkeaa keskustelua: Voisimmeko kokeilla kiertävää puheenjohtajuutta? Mitä jos valittaisiin palaverikohtainen tarkkailija, joka esittäisi päätteeksi näkemyksensä palaverin tarkoituksenmukaisuudesta? Pitäisikö kokeilla osallistavia keskustelutapoja kuten pienryhmäkeskusteluja palaverin sisällä, ja kommenttikentän systemaattista käyttöä? Milloin viimeksi hyvää palaveeraajaa on palkittu tai kehuttu?  

 

Teksti: työterveyspsykologi Vesa Talvitie

Juttu on osa Työterveys Helsingin Työhyvinvointia & etätyötä-juttusarjaa.