Tietosuoja

Kun olet asiakkaana kaupungin palveluissa tai muutoin asioit kaupungin kanssa, keräämme henkilötietojasi siinä määrin kuin se on tarpeellista asian hoitamiseksi.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus

Tietosuojalla tarkoitetaan henkilötietojen suojaamista. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteena on parantaa henkilötietojen suojaa, lisätä henkilötietojen käsittelyn läpinäkyvyyttä sekä antaa rekisteröidyille eli kaupungin asiakkaille enemmän keinoja hallita henkilötietojensa käsittelyä. Lisäksi tietosuoja-asetus pyrkii vastaamaan digitalisaation ja globalisaation mukanaan tuomiin tietosuojakysymyksiin. Kansallinen tietosuojalaki täydentää ja täsmentää tietosuoja-asetuksen määräyksiä.

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tietosuojalaki (1050/2018)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tietosuoja Helsingin kaupungin palveluissa

Kun olet asiakkaana kaupungin palveluissa tai muutoin asioit kaupungin kanssa, keräämme henkilötietojasi siinä määrin kuin se on tarpeellista asian hoitamiseksi.

Henkilötiedolla tarkoitetaan sellaisia tietoja, joiden perusteella henkilö voidaan tunnistaa. Tällaisia tietoja ovat esimerkiksi nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, paikannustiedot, henkilötunnus ja potilastiedot.

Henkilötietojen käsittelylle Helsingin kaupungilla on aina oikeusperuste. Lisäksi kaupunki noudattaa henkilötietojen käsittelyssä ja arkistoinnissa hyvää tietojenkäsittelytapaa ja kansallista tietoturvaohjeistusta ja hyviä käytänteitä. Henkilötietoja käsitellään huolellisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Kaupungin henkilöstöä koulutetaan säännöllisesti henkilötietojen käsittelyyn. Henkilötietojen käsittelyä valvotaan ja henkilötietoja sisältävien järjestelmien käyttöä seurataan.

Tietosuojaselosteet

Helsingin kaupunki kerää henkilötietoja eri käyttötarkoitusten mukaan. Henkilötietojen käsittelystä on laadittu tietosuojaselosteet, joista näet tietojen käsittelyn tarkoitukset ja muuta tarpeellista tietoa, kuten kuka on rekisterinpitäjä ja kuka on rekisterin yhteyshenkilö.

Tutustu kaupungin tietosuojaselosteisiin

Oikeutesi ja niiden toteuttaminen

Rekisteröitynä sinulla on oikeuksia liittyen omiin henkilötietoihisi ja niiden käsittelyyn Helsingin kaupungilla. Sinulla on muun muassa oikeus tietää, käsitelläänkö kaupungilla henkilötietojasi ja mitä henkilötietoja käsitellään sekä pyytää itseäsi koskevat tiedot itsellesi. Sinulla on myös oikeus vaatia virheelliset henkilötiedot oikaistavaksi. 

Henkilötietojen käsittely Helsingin kaupungilla perustuu suurimmaksi osaksi lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleistä etua koskevan tehtävän suorittamiseen tai julkisen vallan käyttämiseen, eikä kaupunki tällöin tarvitse erillistä suostumusta henkilötietojesi käsittelyyn. Joissakin palveluissa henkilötietojen käsittely kuitenkin perustuu kaupungille antamaasi suostumukseen. Sinulla on oikeus peruuttaa suostumuksesi koska tahansa. 

Lue lisää oikeuksistasi ja niiden toteuttamisesta

Helsingin kaupungin tietosuojaan liittyviä työkaluja

Helsingin kaupunki on julkaissut omat tietosuojan vaikutustenarvioinnin työkalunsa sekä tietosuojakäsikirjansa.

Julkaisemisen tavoitteena on helpottaa tietosuojaan liittyvää yhteistyötä kaupungin ja sen palveluntuottajien kesken sekä lisätä läpinäkyvyyttä koskien kaupungin henkilötietojen käsittelyyn liittyvää ohjeistusta.

Lisäksi Helsingin kaupunki haluaa edistää sisäänrakennetun ja oletusarvoisen tietosuojan toteutumista myös kaupungin ulkopuolella antamalla omia tietosuojaan liittyviä työkalujaan kaikkien käyttöön.

Vaikutustenarvioinnin työkalut ja tietosuojakäsikirja sisältävät kaupungin omia linjauksia ja tulkintoja koskien henkilötietojen käsittelyä, joten kaupungin ulkopuolisen tahon on harkittava niiden soveltuvuutta omaan toimintaansa.

Lisätietoa vaikutustenarvioinnista ja Helsingin kaupungin vaikutustenarvioinnin työkalut

Helsingin kaupungin tietosuojakäsikirja (pdf)

Tietotilinpäätös

Tietotilinpäätös on vuosittain laadittava dokumentti, joka antaa kattavan kokonaiskuvan siitä, miten tietosuoja ja tietoturva ovat toteutuneet Helsingin kaupungin toiminnassa. Tietotilinpäätös on yksi keino, jolla kaupunki osoittaa noudattavansa tietosuoja-asetusta henkilötietojen käsittelyssä. Lisäksi dokumentti edistää läpinäkyvyyttä koskien kaupungin tekemää henkilötietojen käsittelyä sekä auttaa tietosuojatyön johtamisessa ja kehittämisessä.

Tutustu tietotilinpäätökseen

Evästeet kaupungin palveluissa

Helsingin kaupungin tarjoamilla verkkosivustoilla ja muissa sähköisen viestinnän palveluissa voidaan käyttää evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita, joiden avulla käyttäjän päätelaitteelle tallennetaan tai käytetään käyttäjän päätelaitteella olevia tietoja. Tarkat tiedot palvelujen käyttämistä evästeistä ja niiden käyttötarkoituksista kerrotaan suoraan kussakin palvelussa.

Jos evästeillä kerätään ja käsitellään henkilötietoja, on henkilötietojen käsittelyperuste muiden kuin välttämättömien evästeiden osalta suostumus (tietosuoja-asetus 6.1 a) ja välttämättömien evästeiden osalta lakisääteisen velvoitteen noudattaminen (tietosuoja-asetus 6.1 c, kuntalaki 29 §, laki sähköisen viestinnän palveluista 205 §) sekä yleinen etu ja julkinen valta (tietosuoja-asetus 6.1 e, tietosuojalaki 4 §).

Lisätietoja

Helsingin kaupungin tietosuojavastaavalta voit kysyä lisää tietosuojasta ja henkilötietojesi käsittelystä Helsingin kaupungilla:

Tietosuojavastaava

Kaupunginkanslia

Hallinto-osasto

PL 1

00099 Helsingin kaupunki

tietosuoja(a)hel.fi

09 310 1691 (puhelinvaihde)

Salassa pidettävissä asioissa lähetä sähköpostia tietosuojavastaavalle suojatun sähköpostin kautta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun). Suojattuun sähköpostiin kirjaudutaan verkkopankkitunnuksilla.