Lääkäri Tomas Lundqvist näkee lääketieteen koko kentän

Tomas Lundqvist, 37, on tyytyväinen siihen, että ehtii tehdä ylilääkärin tehtävien lisäksi myös potilastyötä.

Videolla Tomas Lundqvist kertoo työstään ja seniorituen merkityksestä lääkäreille. Videolla esiintyvät myös terveyskeskuslääkärit Aurora Keskinen ja Mimi Rantanen.

Näemme läpileikkauksen elämästä 

”Jos minun pitäisi valita yksi syy, miksi lääkärin kannattaa tulla töihin terveysasemalle, se on ehdottomasti työn monipuolisuus. Koko lääketieteen kenttä – tietyllä tapaa koko elämä – on läsnä. Ihmiset ottavat ensimmäisenä yhteyttä terveysasemalle melkein kaikissa terveyshuolissaan. Ei ole liioiteltua sanoa, että tässä työssä näkee läpileikkauksen elämästä. 

Valmistuin yleislääketieteen erikoislääkäriksi vuonna 2016. Yleislääketieteen valinta ei ollut minulle itsestäänselvyys, vaan tavallaan ajauduin siihen tehtyäni erikoistumiseen vaadittavan terveyskeskusjakson.

Viihdyin Vuosaaren terveysasemalla niin hyvin, että jäin sinne useammaksi vuodeksi ja päätin erikoistua yleislääkäriksi. Sain myös niin hyvää ohjausta erikoistuessani, että kouluttauduin kouluttajaksi. Nyt ohjaan yleislääketieteeseen erikoistuvia lääkäreitä Helsingin yliopiston myöntämillä oikeuksilla.

Koen mielekkääksi sen, että nuorempi kollega kysyy neuvoa ja voin auttaa.

Omasta erikoistumisajastani ei ole kulunut vielä kovin kauaa, joten muistan hyvin, miltä tuntuu olla tuen tarpeessa. Näen saman tarpeen nuoremmissa kollegoissa. Ajattelen myös niin, että kokeneemmilla lääkäreillä on eräänlainen velvollisuus tukea kokemattomampia. Se on tärkeää myös potilasta kohtaan, sillä potilaalla on aina oikeus saada hyvää hoitoa.  

Koen mielekkääksi sen, että nuorempi kollega kysyy neuvoa ja voin auttaa esimerkiksi antamalla toisen mielipiteen. Se lisää turvallisuutta ja kokemattomampien lääkärien työtyytyväisyyttä.  

Vastavalmistuneet ja erikoistuvat lääkärit tarvitsevat myös muutakin kuin perinteistä konsultointiapua. Heille annettavan tuen pitää olla mahdollisimman suunnitelmallista ja tavoitteellista, ja heidän kehitystään pitää seurata aktiivisesti. Helsingissä tilanne on hyvä, sillä kaikilla terveysasemilla on tehtävään nimettyjä kouluttajia ja ohjaajia.

Haluaisin, että hoidon jatkuvuuteen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota.

Olen työskennellyt Maunulan terveysasemalla muutaman vuoden. Se on suhteellisen pieni ja toimiva terveysasema, jossa on tiivis ja mukava työyhteisö. 

Jos voisin muuttaa jotain, haluaisin, että hoidon jatkuvuuteen kiinnitettäisiin entistä enemmän huomiota. Helppoja ratkaisuja ei ole, sillä taustalla väijyy aina kysymys ajasta ja henkilökunnan määrästä, mutta toivoisin, että ymmärtäisimme hoidon jatkuvuuden merkityksen. Silloin päästään yhteiseen tahtotilaan. 

Yleislääkärinä on hienoa pystyä auttamaan potilasta heti alkuvaiheessa. Myös pitkäaikaiset potilassuhteet ja hoidon jatkuvuus ovat minulle iso juttu. Hoidan parhaillaan ylilääkärin tehtäviä esihenkilöni jäätyä eläkkeelle, mutta olen iloinen, että ehdin tehdä myös potilastyötä. Saan ihmisten kohtaamisista paljon ja voin oppia uutta joka päivä.”

Tomas Lundqvist
Bild: Harva Marketing