Suoraan sisältöön

Kaavoitus ja vaatetus

Hyvät kaavat ovat istuvan vaatteen lähtökohta. Opiston kursseilla piirretään kaavoja joko käsin erilaisten piirtämisjärjestelmien pohjalta tai tietokoneella. Istuvat kaavat saat myös korjaamalla peruskaavat omille mitoille ja kuosittelemalla ne oman mallin mukaiseksi. Lehtien valmiskaavoja korjataan omien mittojen mukaisiksi vaatetuskursseilla.  

Kaavoitusta sivuaa myös Sovitusnukke-kurssi, jolla valmistetaan omien mittojen mukainen sovitusnukke paperia vartalon päälle liimaamalla.

Vaatetus
Voiko samalla vaatetuskurssilla ommella hameen ja siihen sopivan puseron? Kyllä vaan! Vaatetuskurssit on jaettu kolmeen taitotasoon. Kullakin tasolla on yleisiä vaatteiden ompelun kursseja, joissa ommellaan oman valinnan mukaan vaatteita aikuisille ja/tai lapsille. Lisäksi on esim. tiettyihin vaatekappaleisiin tai materiaaleihin painottuvia kursseja ja ne voivat aiheesta riippuen kestää yhdestä viikonlopusta koko työkauteen. Lue lisää linkeistä!

Eritasoisia omia vaatetuskursseja järjestetään myös kohdistetuille osallistujaryhmille, kuten ikäihmiset, maahanmuuttajat ja mielenterveysongelmaiset. Niiden järjestelyissä pyritään ottamaan kunkin ryhmän erityispiirteet huomioon.

Vaatetus 1 
Kurssit on tarkoitettu niille, jotka vasta aloittavat vaatteiden ompelua tai joiden harrastus on ollut pitkään tauolla. Näillä kursseilla opitaan kaavan muokkaamista, leikkaamista, sovittamista, ompelukoneen ja saumurin käyttöä yms. Valmistettavat vaatteet ovat yksinkertaisia eli vuoritettu pikkutakki herrainkauluksella ei valmistu näillä kursseilla mutta persoonallinen hame, istuvat puuvillahousut, rento oloasu ja lapsen juhlamekko ovat aivan mahdollisia.

Vaatetus 2 
Kursseilla syvennetään tietoja materiaaleista, kaavoituksesta, sovituksesta ja ompelun perusasioista. Opit hyödyntämään työvälineitä monipuolisesti ja omatoimisesti. Vartalotyypit, mallin valinta ja pukeutumisen värit sekä tekstiilien ja vaatteiden hoito ovat esimerkkeinä kurssien painotuksista. Vaatteisiin käytetään perus- tai valmiskaavoja muuttaen niitä mallia vastaaviksi. Olet tervetullut näille kursseille, kun hallitset ompelun perusteet.

Vaatetus 3 
Näillä kursseilla syvennetään ja hyödynnetään jo ennestään hyvää vaatteiden ompelutaitoa. Omissa töissä sovelletaan aiemmin opittua ja ommellaan vaativia yksityiskohtia erilaisiin materiaaleihin. Mallin valinnassa korostetaan yksilöllisyyttä ja omaa suunnittelua ja työskentelyssä tuetaan itsenäisiä ratkaisuja ja omatoimisuutta. Vaatteisiin käytetään soveltaen perus- tai valmiskaavoja. Opiskelijoilta edellytetään Vaatetus 2:n tietoja ja taitoja. Hyvä kurssi pikkutakin tai vaikkapa pikkumustan valmistamiseen!

Muut vaatetuskurssit
Vaatetuksen erikoiskursseilla keskitytään kurssin nimen mukaisesti esim. nahkavaatteiden, vanhojen päivän puvun tai kansallispuvun valmistamiseen. Tämän otsikon alta löytyvät myös hattukurssit ja monenmoisten pienten asusteiden tekemiseen sopivat kurssit.

Kansallispuvut ja feresit 
Kiinnostaako kansanperinne ja kansanomainen käsityö? Kansallispuvut ovat uusintoja rahvaan eli kansan 1700–1800-luvuilla käyttämistä juhla-asuista. Kansallispukukurssilla tutustutaan suomalaiseen kansallispukuperinteeseen ja puvun perinteisiin valmistusmenetelmiin käsin ommellen. Voit valmistaa kansallispuvun tai sen osia aikuiselle tai lapselle. Voi myös korjata, uusia tai täydentää vanhaa pukua eli päivittää sen ajan tasalle.

Eri pukujen hintahaitari on suuri ja samaan pukuunkin voi olla tarjolla erilaisia tarvikkeita, joista voi valita. Tarvikkeiden hankintaa voi halutessaan jakaa eri vuosille. Opiskelija hankkii pukuunsa myös kaavat ja työohjeet. Kaikki hankinnat on hyvä tehdä opettajan ohjauksessa – älä siis tilaa tarvikkeita ensimmäiselle kerralle!

Myös opiston muilla kursseilla voi valmistaa pukuihin juuri tiettyjä osia tai opetella yleensä puvuissa käytettyjä tekniikoita. Esimerkiksi pitsinnypläyskurssilla voi usein perustaidot opittuaan nyplätä myös kansallispukuihin kuuluvia pitsejä ja nauhakursseilla kutoa kansallispukuihin nauhoja. Tykkimyssykurssi järjestetään muutaman vuoden välein.

Feresi on rajakarjalainen olkainhameellinen vaatekokonaisuus, jota käytetään kansallispuvun tavoin. Arkisen feresin voi ommella puuvillasta ja juhlavan vaikka silkistä. Omilla kursseillaan valmistetaan feresille päällysvaatteita. Feresikursseja järjestetään muutaman vuoden välein.

JAA