Liikennevälineet koetaan osin turvattomiksi
Muutokset turvallisuuden kokemuksissa ovat maltillisia vuosien 2003 ja 2006 välillä. Kehitys on monin paikoin positiivista, selviää vuonna 2006 tehdystä turvallisuuskyselystä. Turvallisuus julkisessa liikenteessä, erityisesti liikennevälineissä, koetaan heikommaksi kuin vuonna 2003. Turvallisimmaksi koetaan liikkuminen bussilla ja vähiten turvalliseksi koetaan metro, jota käyttävistä naisvastaajista puolet kokee metrossa jonkinasteista turvattomuutta ilta-aikaan.Tutkimuksesta piirtyy esiin kolme huolestuttavaa seikkaa: nuoret naiset kokevat olonsa turvattomaksi, helsinkiläiset joutuvat useammin uhkailujen ja väkivallan kohteeksi kuin muiden suurten suomalaisten kaupunkien asukkaat ja turvattomuuden tunne on lisääntynyt erityisesti julkisen liikenteen käyttäjien parissa. Kysely lähetettiin postin välityksellä noin 5000 kappaletta ja vastauksia tuli noin 3400.
Lisätietoja tietokeskuksen tiedotteesta.
Helsingin turvallisuuskysely vuonna 2006 (.pdf)

07.12.2007