Vuosaaren tietunneli avataan liikenteelle tammikuun aikana
Vuosaaren tietunneli ja satamatie avataan liikenteelle tammikuun aikana. Sulkemisen lokakuussa aiheuttanut kamerajärjestelmän laitevika on saatu korjattua, ja järjestelmää testataan parhaillaan. Vastaavan tilanteen välttämiseksi tulevaisuudessa, tunneliin asennetaan myös varajärjestelmä. Se saadaan toimintaan joulukuun aikana ja testatuksi siten, että tunneli voidaan avata uudelleen yleiselle liikenteelle tammikuussa. Kamerajärjestelmien lopullinen hienosäätö tehdään normaalin liikenteen aikana. Ennen Vuosaaren sataman käyttöönottoa liikennemäärät Vuosaaren tietunnelissa ovat suhteellisen vähäisiä. Sataman avauduttua vuoden 2008 lopussa satamatietä käyttää 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Lisätietoja Tiehallinnon tiedotteesta.
www.vuosaarensatama.fi

30.11.2007