Suvilahden energiatuotantoalue kulttuurikäyttöön
Helsingin Suvilahdessa sijaitsevaa vanhaa energiantuotantoaluetta ehdotetaan kulttuuripainotteiseen käyttöön ja sitä tukevaan elinkeinotoimintaan. Alueen jatkokäyttöä pohtineen Suvilahti-työryhmän esityksen mukaan entisen voimalaitoksen ja kaasutehtaan alueen rakennukset siirtyvät Kaapelitehdasta hallinnoivalle Kiinteistö Oy Kaapelitalolle. Uuden kaupunkikulttuuriympäristön hallinta- ja toimintamalli tulee olemaan samantyyppinen kuin Kaapelitehtaalla. Suvilahteen kunnostetaan työ-, ateljee- ja esitystiloja taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien sekä muiden kulttuuritoimijoiden käyttöön. Suvilahden muuttaminen kulttuurikeskukseksi on osa Sörnäistenrannan ja Kalasataman alueen laajaa kehitystyötä. Suvilahden alue käsittää kerrosalaltaan yhteensä noin 12.500 neliömetrin kokonaisuuden: yhdeksän rakennusta ja kaksi kaasukelloa. Kaasukelloja koskevat päätökset tehdään kuitenkin aikanaan erikseen. Alueen eteläosaan rajautuu luontevasti tapahtumakenttä.
Lisätietoja hallintokeskuksen tiedotteesta.
Lisätietoja Suvilahti-työryhmän raportista (.pdf)
Työryhmän raportin liite 1 (.pdf, suuri tiedosto 8,4 Mt), liite 2 (.pdf), ja liite 3 (.pdf)
www.kaapelitehdas.fi/suvilahti

02.11.2007