 |
Vihervuonna pääkaupunkiseutu esittelee puistojaan |
 |
 |
Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit osallistuvat valtakunnallisen Vihervuoden 2008 viettoon esittelemällä Etelä-Suomen hiihtolomaviikosta, 18.2. alkaen vuoroviikoin yhden puistonsa.Esimmäisenä esittelyvuorossa on Helsingin Sinebrychoffin puisto. Vihervuoden päätökseen, marraskuun 14. päivään mennessä, esittelyvuoron on saanut 10 puistoa Espoosta, 18 Helsingistä ja 9 Vantaalta. Viikon puistojen kirjo on monipuolinen Meilahden Arboretumin ruusutarhasta ja Tapiolan Silkkiniitystä aina Pähkinärinteen Lammaslammen puistoon. Esittelyvuorossa olevassa puistossa järjestetään erilaisia tapahtumia, muun muassa puiston historiaan liittyviä luentoja, opastettuja puistokävelyjä, puistojuhlia ja talkoita. Kulloisestakin puistosta kerrotaan kaupunkien verkkosivuilla ja itse puistossa. Viikon puisto merkitään Vihervuoden 2008 tunnuksella ja puhelinnumerolla, johon soittamalla saa kuulla puistoon liittyvän tarinan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Helsinki Lisätietoja seutuportaalista. www.vihervuosi.fi |
14.02.2008 |
|
 |
 |
 |
 |
|