Joukkoliikenteen kysyntä erityisesti Helsingin poikittaisliikenteessä on kasvanut voimakkaasti. Myös kaupunginvaltuusto on asettanut tavoitteen joukkoliikenteen kulkumuoto-osuuden nostosta. Nyt valmistuneessa Helsingin poikittaisen bussiliikenteen kehittämissuunnitelmassa 2008-2011 käydään läpi poikittaisen bussiliikenteen nykytilaa ja ehdotetaan konkreettisia toimenpiteitä tilanteen parantamiseksi. Suunnitelmassa on mm. uuden poikittaislinja 56:n perustaminen Kannelmäestä Maunulan kautta Kalasataman metroasemalle. Linjan 77A:n jatkaminen Tikkurilaan. Linjan 57 jatkaminen Latokartanosta Kontulaan uuden liittymän valmistuttua. Jokeri kahden perustaminen, jonka reitti kulkisi Vuosaari - Mellunmäki - Malmi - Myyrmäki. Linjastojärjestelyjen lisäksi useiden poikittaisliikenteen pysäkkien palvelutasoa tullaan nostamaan erityisesti odotustilojen ja sähköisen matkustajainformaation osalta. Kehittämisselvitys annettiin tiedoksi joukkoliikennelautakunnalle 29.11. Linjakohtaiset päätökset toimenpiteistä tehdään myöhemmin tarkemman suunnitelman jälkeen. Lisätietoja HKL:n tiedotteesta, jossa linkki suunnitelmaan.