Leikkipuistojen kesätoiminnan laajuuteen ollaan tyytyväisiä
Leikkipuistoja käyttivät kesällä eniten alle kouluikäiset lapset ja heidän mukanaan olevat vanhemmat. Myös 6-15 -vuotiaat koululaiset ovat leikkipuistojen ahkeria kesäkäyttäjiä. Leikkipuistojen kesätoiminnasta kerättiin kesällä 2007 asiakaspalaute sekä aikuisilta että koululaisilta. Palautteita kertyi yhteensä aikuisilta yli 1200, koululaisilta yli 800 vastausta. Kesätoiminnan laajuuteen eli puistojen aukioloihin oltiin tyytyväisiä. Kesäkuu oli suosituin kuukausi, jolloin alueen leikkipuistossa vierailtiin. Heinäkuussa monet puistot hiljenivät iltapäivällä. Leikkipuistossa käytiin useimmiten 3-4 kertaa viikossa. Suurin osa kävijöistä on puiston ympärivuotisia käyttäjiä. Kesäruokailu oli asiakkaiden mielestä päivän kohokohta. Kesäruokailun alkamisajankohtaa pienten lasten vanhemmat toivoivat aikaisemmaksi kuin klo 12. Isommille keskipäivän ajankohta taas sopii, koska monet ovat nukkuneet kesäaamuna pidempään.
Lisätietoja sosiaaliviraston verkkosivuilta.

11.10.2007