Kuntaliitoksen vaikutukset oppilaiden koulunkäyntiin
Syyslukukautena 2008 lukuvuoden 2008-2009 koulutulokkaiden sekä Sakarinmäen koulussa jo olevien 1. - 5. -luokkalaisten oppilaiden opetusjärjestelyt ovat Sipoon kunnan vastuulla. Perusopetuksen järjestämistä koskevaa sopimusta on lähdetty näiden oppilaiden osalta valmistelemaan siten, että sekä liitosalueella että sen ulkopuolella asuvat Sakarinmäen koulussa jo oppilaana olevat voisivat jatkaa Sakarinmäen koulussa 6. luokan loppuun saakka. Syksyllä 2008 perusopetuksen järjestämistä koskevaa sopimusta seitsemännelle luokalle siirtyvien oppilaiden osalta ollaan valmistelemassa siten, että nykyisille liitosalueen 6. -luokkalaisille oppilaille osoitettaisiin pääsääntöisesti koulupaikka joko Helsingin kaupungin Vartiokylän yläasteen koulusta tai Vuosaaren peruskoulusta. Halutessaan huoltajat voisivat valita lapselleen myös Sipoon kunnan Sipoonjoen koulun. Liitosalueella asuvien, tänä lukuvuonna 7. ja 8. luokalla opiskelevien oppilaiden opetuksen järjestämisvastuu on syksyn 2008 osalta Sipoon kunnalla. Liitosalueella asuville 7. ja 8. -luokkalaisten oppilaiden huoltajille lähetetään asiaa koskeva tiedote ja opetusjärjestelyjä koskeva kysely viikolla 12. Tarkempia tietoja Helsingin opetusviraston verkkosivuilta. Helsingin erityissivusto alueliitoksesta.