Vuoden kynttiläkausi loistaa parhaillaan. Edessä on juhlapäiviä, jolloin kynttilöitä viedään haudoille. Lähes puolivuosisataa sitten vakiintuneeseen kauniiseen perinteeseen liittyy nykyisin harmillinen lieveilmiö. Haudoille viedyistä lukuisista kertakäyttökynttilöistä on muodostumassa hautausmaille jäteongelma, sillä yhdellä haudalla voi olla kymmenenkin kynttilää. Jokaisen omaisen ei välttämättä tarvitse viedä haudalle kynttilää. Sille on myös vaihtoehtoja. Hautakoristeiksi sopivat myös maatuvat havut, kanervat ja luonnonmateriaaleista tehdyt seppeleet. Ne voi myöhemmin kompostoidakin. Lisätietoja YTV:n verkkosivuilta.