Hakamäentien parannushanke Helsingissä etenee tulevana keväänä vauhdilla. Tämän vuoden aikana saadaan valmiiksi suurin osa raskaimmista työvaiheista. Pintarakenne- ja viimeistelytyöt valmistuvat vuonna 2009. Kevään tärkeimpiä kohteita ovat pää- ja rantaradat ylittävien siltojen, Mannerheimintien alittavan tunnelin ja Ilmalan eritasoliittymän rakennustyöt. Hakamäentiellä on tähän mennessä toteutettu kaikkiaan 120 erilaista liikennejärjestelyä. Järjestelyt jatkuvat edelleen töiden etenemisen mukaan. Kaikki järjestelyt toteutetaan liikenteen ehdoilla. Esimerkiksi räjäytyksiä tehdään vain ruuhka-aikojen ulkopuolella. Hakamäentie kulkee suurelta osin siltojen päällä. Parannushankkeen aikana rakennetaan kaikkiaan 21 ja peruskorjataan 4 vanhaa siltaa. Keväällä etenevät pää- ja rantaradan ylittävät uudet sillat. Suunnitelmien mukaan uudet sillat otetaan käyttöön jo ensi syksyn aikana, jolloin uusien siltojen rinnalla sijaitsevien vanhojen siltojen peruskorjaus päästään aloittamaan. Lisätietoja rakennusviraston tiedotteesta. www.tiehallinto.fi/hakamaentie