Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupungit osallistuvat valtakunnallisen Vihervuoden 2008 viettoon esittelemällä vuoroviikoin yhden puistonsa. Kulloinkin esittelyvuorossa olevassa puistossa järjestetään erilaisia tapahtumia, muun muassa puiston historiaan liittyviä luentoja, opastettuja puistokävelyjä, puistojuhlia ja talkoita. Viikolla 9 esittelyvuorossa on Helsingin Pikku Huopalahdessa sijaitseva leikkipuisto Viiri. Vuonna 1995 valmistunut Viiri on yksi Helsingin 71:stä leikkipuistosta. Suunnittelijan ja lasten yhteistyön tuloksena Viirissä on mm. Leikkikatu, jonka varrella on keinuja, maastopyörärata ja telineitä tasapainoiluun. Asukkaiden toiveesta puistoon on rakennettu amfiteatteri, joka toimii katsomona ja kesäruokailun tukikohtana. Vesileikkejä varten on matalahko allaspainanne, jonka reunoilla on lämminvesisuihkuja. Lisätietoja rakennusviraston tiedotteesta Rakennusviraston Viikon puistot -sivu