 |
Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan |
 |
 |
Sosiaalivirasto järjestää ja koordinoi vapaaehtoistoimintaa yhdessä järjestöjen, yhteisöjen ja seurakuntien kanssa. Vapaaehtoistoimintaan voi tulla mukaan esimerkiksi päiväkodin omaksi mummoksi tai vaariksi, lasten ja nuorten tueksi tai kaveriksi, perheiden vertais- ja ystävätoimintaan, ikäihmisten kävelykaveriksi, ystäväksi tai avuksi asioimisessa, vammaisen henkilön avuksi tai saattajaksi, työttömien toimintaan tai vertaistukiryhmään ja moneen muuhun tekemiseen. Vapaaehtoistoimintaan riittävät tavallisen ihmisen tiedot ja taidot. Toiminta on palkatonta, mutta palkitsee ilon ja hyödyllisyyden kautta. Tärkeä osa vapaaehtoistoimintaa on luottamuksellisuus. Vapaaehtoisten tukena ovat vapaaehtoistyön koordinaattorit, jotka järjestävät vapaaehtoisille perehdytystä, koulutusta ja virkistystä yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Vapaaehtoistyöhön haluavat voivat olla yhteydessä vapaaehtoistyön koordinaattoreihin. Lisätietoja sosiaaliviraston verkkosivuilta Vapaaehtoistyön koordinaattorit Vapaaehtoistyön esite (.pdf) |
10.03.2008 |
|
 |
 |
 |
 |
|