Rakennusvirasto jatkaa Seurasaaren luonnonhoitotöitä kuluvan syksyn ja tulevan talven aikana. Työt perustuvat yleisten töiden lautakunnan hyväksymään saaren hoito- ja kehittämissuunnitelmaan. Sen mukaan saaren puustoa uudistetaan ja maiseman yleisilmettä muokataan hienovaraisesti nykyistä enemmän kansanpuistoaikaa muistuttavaksi. Maastovaurioiden ehkäisemiseksi hoitotyöt aloitetaan ennen syyssateita. Työt taukoavat kelien heiketessä ja niitä jatketaan taas talvella maan jäädyttyä. Toimenpiteet tehdään metsurityönä ja puutavara kuljetetaan saaresta maataloustraktorilla. Oksat ja hakkuutähteet haketetaan ennen lintujen pesintäkauden alkua. Lisätietoja rakennusviraston tiedotteesta.