Helsingin seudun sisäisessä kehityksessä eriytymistä
Joulukuussa taittui pitkään jatkunut kasvu Helsingin seudun avoimien työpaikkojen määrässä. Määrä laski kymmenesosan edellisestä vuodesta. Koko maassa avoimien työpaikkojen määrä oli samalla tasolla kuin vuotta aikaisemminkin. Helsingissä oli 19 prosenttia vähemmän avoimia työpaikkoja. Espoossa avoimien työpaikkojen lukumäärä oli supistunut 15 prosenttia ja Vantaalla 7 prosenttia. Kehysalueella sen sijaan avoimien työpaikkojen määrä oli kasvanut 35 prosenttia. Työllisten määrä Helsingin seudulla nousi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 1,9 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Vantaalla nousu oli 2,8 prosenttia ja Helsingissä 1,9 prosenttia. Espoossa työllisten määrä säilyi lähes ennallaan, kasvua oli puoli prosenttia. Kehysalueella työllisten määrä kasvoi 3,2 prosenttia. Yksityissektorin vetovoima näyttää hiipuvan. Edellisvuoden loka-joulukuuhun verrattuna yksityissektorin työllisen työvoiman määrä pysyi lähes ennallaan. Julkisen sektorin työntekijöiden määrä kasvoi kunnallisella puolella 5,7 prosenttia ja valtiolla 1,8 prosenttia. Asukasluku Helsingissä kasvoi viime vuonna 13 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Muuttovoittoa saatiin lähes viidesosa enemmän ulkomailta tulevan muuton ansiosta. Vantaalla väkimäärä kasvoi 11 prosenttia. Kotimaan muuton tappiollisuus vaikutti Espoon väestönkasvuun, joka väheni kymmenesosan vuodesta 2006. Kehysalueella väestö kasvoi viime vuonna lähes kymmenen prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Helsingin tietokeskuksen tiedote Helsingin seudun suunnat 1/2008 (.pdf)