HKL järjestää lisäliikennettä Rolling Stonesin konsertin vuoksi keskiviikkona 1.8. Olympiastadionilla järjestettävään konserttiin odotetaan 35 000 ihmisen yleisöä. Suureen matkustajamäärään varaudutaan järjestämällä lisäliikennettä konsertin jälkeen. Mannerheimintietä pohjoiseen liikennöivät Helsingin sisäiset bussilinjat ajavat konsertin päättymisen jälkeen lisälähtöjä. Lisälähtöjä on myös Mannerheimintietä etelään liikennöivillä raitiovaunuilla. Myös Helsingistä lähtevään lähijunaliikenteeseen lisätään vaunuja Rolling Stonesin konsertin päättymisen jälkeen. Junien lähtöaikoihin ei tule muutoksia. HKL kehottaa konserttiin tulevia käyttämään joukkoliikennettä ja siten helpottamaan keskustan ruuhkaa ja pysäköintipaikkapulaa. Konserttialueelle pääsee klo 17 alkaen. Lisätietoa konsertin käytännön järjestelyistä Welldonen sivuilta YTV:n tiedote junaliikenteestä